Sydänsuruja

Oi kyllä - sydänsuruja! Pakko niistäkin on välillä kirjoittaa, ettei ihan liian lystikkääksi mene koko sinkkuustouhu. Ottaisin kyllä tähän väliin sen lystikkyyden tämän vitutuksen, ärtymyksen, ylimiettimisen ja ainaisen "pääse jo yli hänestä, hän ei ansaitse sinua" -mantran toitottamisen tilalle.

Jatkan siitä, mihin edellisessä postauksessani jäin. Niki siis tuli lauantaina käymään noin puoli kolmen aikoihin. Hän oli edellisenä iltana ollut juomassa kavereidensa kanssa ja oli vähän darudessa. Aamulla onnistuimme jo riitelemään siitä, tuleeko hän käymään ja milloin hän tulee vai tuleeko ollenkaan. Minä sovittelijana tietenkin rauhotin tilanteen ja Niki tuli kuin tulikin käymään. Olin valmistanut hänelle yllätyksen: olin edellisenä päivänä käynyt vähän shoppaamassa ja ostin kivan alusasun, pitkävartiset pitsisukat ja sukkanauhavyön; puin siis nämä kaikki ylle ja meikkasin ja kiharsin hiukset ja laitoin korkkarit. Olin tosi hermostunut, kun odotin, että Niki saapuisi. Pelkäsin, miten hän reagoisi ja pitäisikö hän yllätyksestään. Kävelin hermostuneesti pitkin pikkuruista kämppääni siihen asti, kunnes Niki saapui.

Nikin silmät pyöristyivät lautasiksi, kun hän näki minut. Silti hän katsoi vähän enemmän ihmetellen kuin sillä tavalla, että olisi nauttinut suuresti tilanteesta, että minulla oli mustat hepenet päälläni. Hän oli vissiinkin käynyt mäkissä ennen tuloaan luokseni, sillä ryysti jotain pirtelöä pahvimukista. Olin niin hermostunut, että unohdin tyystin kaikki seksikkäät otteet ja sanat ja tilannekohtaukset, jotka olin harjoitellut päässäni. Loppujen lopuksi työnsin Nikin selästä kämppäni sisään (asun solussa, meillä kämppikseni kanssa on vain yhteinen eteinen). Niki oli vieläkin ihmeissään, mutta ei ihan niin kuin olin kuvitelut. Heitin hänen lippansa hänen päästään pois ja laitoin hänen pirtelön pöydälle ja suutelin häntä. Olin niin hermostunut, että hengitykseni tärisi. Huusin itelleni päässäni, että pitäisi rauhottua ja että pahin tulee vasta seksin jälkeen ja tämä pano voi jäädä viimeiseksi, joten pakko panostaa ja nauttia siitä. Suudeltin hetken aikaa pöytäni edessä ja sitten ohjasin Nikin sängylleni. Pistin hänet istumaan siihen ja itse menin hänen päälle istumaan niin, että meillä oli naamat vastakkain ja suutelimme siinä hetken aikaa. Hengitykseni tärisi vielä vähän, mutta lopulta rauhotuin. Kaikki oli niin kuin pitikin, molemmat halusi toisiaan, taustalla soi jazz ja kaikki huolet kaikkosivat siksi ajaksi pois.

Emme olleet koskaan panneet Nikin kanssa ilman kortsua ja heitin silloinkin kortsun hänen rinnuksilleen. Niki katsoi minua anovilla silmillään ja kinui, oliko pakko, että miksi pitäisi pilata tän kaiken hyvän kortsulla. En voinut vastustaa häntä siinä vaiheessa ja ajattelin, että jos tämä on viimeinen kerta, kun hänen kanssa panen, niin fuck it. Panimme ilman kortsua ja en kyllä kadu, vaikka jälkiehkäisypilleri piti hakea ja seuraavat menkat olivat täyttä tuskaa.

Seksin jälkeen oli aika töksäyttää sekavat ajatukseni Nikille ja pelatä pahinta ja toivoa parasta. Suihkun jälkeen menimme makaamaan sängylleni ja siinä ollessani hänen kainalossa avasin suuni ja kakistin varoen kaikki ahdistukseni ja tuntemukseni meidän juttuamme kohtaan. Sanoin, että en olisi ottanut asiaa puheeksi, jos hän ei olisi muuttamassa Helsinkiin, mutta koska tässä näin käy, niin minun on pakko puhua, koska muuten tulen hulluksi. Hän sanoi ymmärtävänsä asian laidan. Kysyin häneltä, kai hän tietää, että tykkään hänestä todella paljon ja haluan yrittää ja katsoa, mitä tästä meidän jutusta voisi tulla. Vastaus oli kyllä. Kysyin, mitä hän ajattelee minusta ja mitä haluaa ja hän sanoi, että viihtyy seurassani ja pitää minusta kovasti, mutta ei vielä osaa sanoa, mitä haluaa, että tarvitsee vielä aikaa, ennen kuin oikeasti tietää, koska on niin tuuliviri ja kyllästyy ihmisiin niin helposti. Sanoin, että pelkään, että minuun sattuu ja hän kysyi, miksi ajattelen tuollaisia, että annetaan jutun mennä omalla painollaan. Lopputulos oli siis, että juttumme ei päättynyt silloin ja sovimmekin, että näemme seuraavana viikonloppuna, kun menisin ystäväni kanssa shoppailemaan Helsinkiin. Tuli puhuttua myös, että sitä seuraavana viikonloppuna Niki ehkä tulisi Turkuun.

En siis päätynytkään itkemään, niin kuin kovasti oletin ja pelkäsin tapahtuvan ja olin jopa todella hyvällä tuulella ja odotin perjantaita, koska silloin näkisin hänet seuraavan kerran. Junaliputkin tuli varattua sen viikon keskiviikkona ja olin Pasilan rautatieasemalla noin klo 18. Niki tuli hakemaan minua kävellen, sillä hänen ja hänen kämppiksen kämppä oli vain 10-15 minuutin kävelymatkan päässä asemalta. Olin ostanut Nikille "Onnea uuteen kotiin" -lahjaksi punkkupullon ja hänen lempikarkkipussit: Marabou-karkkipussit. Toisen minun oli tarkoitus antaa hänen kämppikselleen, mutta loppujen lopuksi söimme kaikki karkit itse (yllätys).

Kävimme Nikin kanssa ensin heittämässä tavarani heidän luo ja sitten lähdimme käymään kaupassa ostamassa ilta- ja aamupalatarvikkeet. Tässä välissä on pakko kertoa tärkeä seikka, josta en puhunut edellisessä postauksessani. Niki on narkkari, mitenkään muuten järkevästi en osaa häntä kutsua. Ennen Aasia-reissuaan hän poltti kuulemma 2 vuotta putkeen kannabista joka päivä. Aasian jälkeen hän poltti silloin tällöin kavereittensa seurassa ja se ei minua haittanut, mielestäni silloin tälllöin  voi, kunhan ei mene jokapäiväiseksi lystiksi se. Anyways, ihmettelin jo aikasemmin illalla, että miten Niki on niin rauhallisen ja lempeänoloinen, mutta ajattelin, että koska toinen on saanu kaikki muuttoasiat hoidettua ja työpaikkakin hommattuna ja minuakin ollut ikävä, niin siksi hän oli niin mukavalla tuulella. Minulle selvisi vasta myöhemmin sinä iltana, kun hänen kaveri tuli hakemaan osansa kannabiksesta, että Niki oli polttanut sinä päivänä ennen tuloani.

Aloimme laittamaan ruokaa ja ennen kuin ryhdyimme syömään, Niki kysyi, hiattaisiko minua, jos hän polttaisi yhden ennen ruokaa. Kuka minä olen hänelle sanomaan yhtään mitään, polttako hän vai ei yhden ennen ruokaa.. Ei hän olisi kuitenkaan kuunnellut, vaikka olisinkin sanonut, että haittaa. Siinä sitten päädyin seuraamaan kannabissätkänvalmistamisprosessia. Heti sen poltettuaan Nikistä tuli vähän hilpeä ja nauravainen. Ruuan jälkeen aloimme katsomaan Netflixin Sense8-sarjan ensimmäistä jaksoa. Oli muuten aika sekava ja ei edes katsottu loppuun. Niki oli enemmän pihalla kuin minä, sillä sätkä oli tietenkin vaikuttanut hänen ajatuksenkulkuun, hän oli poissaoleva ja omissa ajatuksissa aika paljon. Silti meillä oli hyvä olla ja juttelimme kaikennäkösestä ja hieroin häntä, kun hänen lihaksia särki salikäynneistä. Ennen nukkumaanmenoa hänen oli kuulemma pakko polttaa vielä yksi, että saisi paremmin unta. Siinä kohtia mietin jo, että onko pakko ja kuinka paljon hän on oikein vetänyt sinä päivänä - varmasti ainakin kolme sätkää ja mitä luultavammin enemmän.

Niki tarjoili minullekin maistettavaksi, mutta skippasin molempina kertoina (sekä iltapäivällä että ennen nukkumaanmenoa) ja sanoin, että kyllä joskus haluan kokeilla, mutta en sillä kertaa, mikä oli totuus. Illan viimeisen sätkän jälkeen Niki oli vielä enemmän omissa ajatuksissaan ja ei oikein pysynyt kärryillä, kun selitin hänelle kaikkea. Se minua häiritsi aika paljon. Onko pakko saada ittensä tuollaiseen kuntoon, että ei tajua ympäriolevasta maailmasta mitään. Loppujen lopuksi nukahdimme ja minä heräsin keskellä yötä, kun Nikin kämppis Parsa tuli kotiin yöllisistä seikkailuistaan ja pisti musat täysille, niin että koko talo tärisi. Ihmettelin, miten Niki pystyi nukkumaan kuin mikäkin tukki ja olla heräämättä sellaiseen sekamelskaan. Minun piti moneen otteeseen sanomaan Parsalle pistämään musiikki hiljemmalle, mutta en vain jaksanut nousta ja loppujen lopuksi nukahdin.

Aamulla tutustuin Parsaan ja hän vaikutti oikein hauskalta ja mukavalta tyypiltä. Teimme Nikin kanssa aamupalan ja Niki antoi Parsalle Parsan osan kannabiksesta. Parsa kysyi, josko he vetäisivät aamusauhut ja niin Parsa, Parsan naissäätö ja Niki menivät parvekkeelle. Sillä aikaa minä vaidoin vaatteet ja pistin naamani kuntoon. Minun oli lähdettävä Nikiltä niin, että olisin Helsingin keskustassa noin klo 12, sillä ystäväni saapuisi silloin Turusta Onnibussilla. Niki päivitteli aamulla, että niinkö aikaisin minun piti lähteä, mikä sai minut hymyilemään - en ollut ainoa, joka halusi nähdä ja viettää aikaa. Niki saattoi minut bussille, halasimme ja pussasimme ja lupasimme viestitetllä.

Päivän päätteeksi, kun olimme ystäväni kanssa jo matkalla kotiin, minulle tuli kauhean haikea olo. En tiennyt, milloin näkisin Nikin seuraavaksi. Aamulla, kun kysyin häneltä, oliko hän tulossa seuraavana viikonloppuna Turkuun, vastauksena tuli, ettei hän ole vielä varma, että voi olla, että hänellä ei ole välttämättä varaa tulla. Illalla vielä juttelimme whatsappissa kuluneesta päivästä ja seuraavana päivänä yritin saada keskustelua aikaan, mutta se jäi yritykseksi. Seuraavan kerran juttelimme vasta keskiviikkona ja taas minun alotteesta. Silloin en kysynyt mitään viikonlopusta ja näkemisestä ja yritin vihjailla, että Niki kutsuisi minut mukaansa viettämään juhannusta hänen kavereidensa kanssa mökille. Pelkäksi yritykseksi sekin jäi. Niki kyllä mielestäni ymmärsi vihjaillut, mutta ei vaan halunnut kutsua minua.

Keskiviikon jälkeen en kuullut hänestä mitään ja viikonloppua kohden mentäessä minua alkoi ahdistaa yhä enemmän ja enemmän. Miksi hän ei laittanut viestiä? Keiden Tinder-horojen kanssa hän juttelee ja minulle ei lahjota aikaansa? Kiinostaako häntä ylipäätään enää? Olenko ainoa, joka haluaa yrittää kokeilla, miten tässä käy? Onko meidä juttu ohi?

Sunnuntaina en enää kestänyt ja soitin hänelle. Sanoin, että minua ahdistaa ja tuntuu, ettei häntä kiinnosta enää yhtään ja hän juttelee minulle vain pakosta silloin, kun itse pistän hänelle jotain ja tuntuu, että häiritsen häntä ja mitä hän oikein haluaa. Niki sanoi vain, ettei tiedä kysymykseen vielä vastausta, että tarvitisisi vielä aikaa, ennen kuin pystyisi kertomaan ja että häntä ei haittaa, että nähdään vain silloin tällöin, että emme kuitenkaan pystyisi näkemään kuin vain silloin tällöin. Että olemme niin erilaisia, ja ei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun on niin vaikea tilanne, että ei hän Turkuun jaksa joka viikonloppu lähteä pitkän työviikon jälkeen, jos ei siellä Turussa ole mitään järkevää tekemistä. Että ei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun hän ei kuitenkaan pitkiä aikoja pysty ilman naistakaan olemaan. Että minun pitäisi nyt sanoa jotain, kun olen se fiksumpi ja järkevämäpi meistä. Siinä sitten tuskaisen puhelun lopuksi päädyimme siihen, että olisi ehkä parempi antaa meidän jutun vain olla ja jatkaa elämiämme eteenpäin ilman toista. Niki kuulosti kovin surulliselta ja sanoi, ettei olisi halunnut käydä tätä keskustelua puhelimessa ja kyseli kovasti, pärjäänkö ja kai soitan hänelle, jos joskus tulen käymään Helsingissä. Totta kai minä pärjään, ei ole muuta vaihtoehtoa ja sanoin, että soittelen hänelle, vaikka mielessäni ajattelin, että mitä sekin sitten hyödyttää. Kun kerroin jo hänelle aikaisemmin, että ei hän ole ollut minulle yksi jätkä muiden seassa ja jos olisi ollut, niin ei minua häiritsisi se, että näkisimme vain silloin tällöin ja panisimme ja muuten eläisimme omaa elämää. Niki sanoi ymmärtävänsä sen ja silti kysyi tuon typerän kysymyksen.

Puhelun jälkeen vollotin koko illan ja yön, välissä kävin jumpassa, mutta kyyneleistä ei tuntunut tulevan loppua. Seuraavana päivänä lähdin töistä aikaisemmin ja illalla ystäväni tuli käymmään ja söimme dippikasviksia ja jätskiä ja kirjoitimme yhteisvoimin pitkän listan "Miksi Niki on perseestä". Tiistaina olin jo niissä fiiliksissä, että ehkä tämä tästä, selviän tästä viikosta. Mutta sitten... illalla suihkussa ollessani sain viestin ja luulin, että se oli hyvältä ystävältäni, joka palasi takaisin kotimaahansa ja laittoi viestiä, että hän on kunnossa ja turvassa ja perillä. Juu ei ollut viesti ystävältäni, vaan Nikiltä: "Et varmaa haluu kuulla must enää mut haluisin silti tietää et miten voit?" Siinäpä vasta meni pasmani sekaisin! Miksi hän laittoi viestiä? Olin jo aikaisemmin miettinyt, että ehdottaisin hänelle viikonloppuna, että jos hän haluaa nähdä vielä viimeisen kerran, niin tulisin Tallinnasta Helsinkiin juuri hänen synttäreinä lauantaina seuraavana viikonloppuna. Ajatus oli kyllä vielä vasta hautumassa, enkä ollut edes varma, lähettäisinkö sen viestin hänelle. Ja nyt hän oli ise kysymässä minulta vointiani.

Päädyin lähettämään viestin näkemisajatuksestani ja hän sanoi, ettei vielä tiennyt, mitä tekee synttäreinään, mutta jos se olisi tosiaan viimeinen kerta, kun näkisimme, hän kyllä pystyisi feidaamaan synttärijuhlintansa. Viestittely loppui siihen, että hän lupasi ilmoittaa minulle ennen tämän viikon keskiviikkoa, mihin päätökseen päätyy, että pystyisin varamaana juna-/bussiliput sen mukaan.

Sunnuntaina ystäväni, jonka kanssa lähden Tallinnaan kertoi,että varatessaan aikasemmin omaa junalippua takaisin kotiin lauantaina klo 23.00, paikkoja oli kuulemma aika vähän ja, että minun kannattaisi nyt jo kysellä, että mitä viikonloppuna tapahtuu, etten jää rannalla ruikuttamaan ja ilman kattoa pään päällä. Laitoin Nikille viestiä, että hänen oli valitettavasti päätettävä jo sinä päivänä (eli eilen), mitä viikonloppna tapahtuu, ettei minulle käy niin, että kieli keskellä suuta mietin, miten pääsen kotiin. Niki vastasi: "Emmä nyt viel osaa sanoo mitään ja mun olo on kans sen mukanen etten edes yritä miettii"

Suutuin hänelle niin paljon, että en laittanut takaisin mitään ja vain varasin sen tyhmän junlaipun. Nyt olen ihan vittuuntunut ja ärsyyntynyt ja ahdiistunut, sillä Niki ei ole laittanut vieläkään mitään viestiä eilisen tyhmän heittonsa jälkeen ja pelkään, että näkemisemme jää. Tiedän, että on tyhmää roikkua hänen perässä ja toivotonta odottaa, jos näkisimme ja haluta näin paljon nähdä, mutta en vain voi itselleni mitään. Näkisin mieluummin kahdestaan kuin sillä tavalla. että törmään häneen jossain kohtaa Ruisrockia ja menen ihan sekaisin ja mitä luultavammin purskahdan itkuun ja yritän antaa hänelle bitchslapin.

Tilanne on nyt mikä on ja toivon, että hän laittaa minulle huomenna illalla jotain, edes, että emme pystykkän näkemään. Ja jos ei vaivaudu laittamaan mitään, niin sitten se on kyllä viimeinen tippa - se jätkä voi sen jälkeen painua helvettiin ja jos vahingossa törmään häneen Ruississa, niin voimaani en säästele, kun turpaan häntä vetäisen.