Ei ole kirjoitusvirhe otsikossa, ei. Oli pakko saada alkusointu ja en keksinyt mitään i:llä alkavaa ongelmasanaa, niin insinööriongelmista tuli insinöri-ingelmat.
Insinöörit eivät ole yhtä ongelmallisia kuin tradenomit, mutta kyllä insinööreissä on oma tuskansa + heitä on myös ihan liikaa. Opiskeleva (ja miksei valmistunutkin) jätkä on joko tradenomi tai sitten insinööri. Ennen mietin, että on pahempi, että jätkä on tradenomi kuin insinööri, mutta nyt en enää oikein tiedä. Taitaa molemmat alat olla tällä hetkellä samalla "et sitten muuta keksinyt?" -listallani.
Kesä-Esa on insinööritapaus number one. Arvatkaapas, missä tutustuimme Kesä-Esan kanssa viime kesänä? Tättärädäääääääää... TINDER! Oi, kyllä! Matchasimme juuri ennen matkaani Portugaliin ja juttelimme pari tuntia ennen, kuin hyppäsin kaverini kanssa Express Bussiin nach Helsinki-Vantaa Airport. Kesä-Esa oli kesäihastukseni, sillä Kesä-Esalla oli potentiaalisen poikaystävän ominaisuudet.
Kesä-Esa halusi nähdä kanssani, ja menimme kahville. Tähän väliin on kerrottava, että kesätapahtumat Kesä-Esan kanssa sijoittuvat kesä-heinäkuulle. Näimme kuudelta ja treffit venyivät ilta yhdeksään asti. Meidät häädettiin kahvilasta seitsemän aikoihin, ja menimme sitten kävelylle ympäri ämpäriTurun keskustaa. Olin tullut silloin pyörällä ja koska viime kesäkuu oli aika vilpoinen, molemmilla oli nahkatakit päällä. Illan edetessä alkoi tulla kovin kylmä ja Kesä-Esa tarjoutui heittämään minut ja pyöräni autollansa kotiini.
Meillä oli tosi mukavaa yhdessä, puhuimme taukoamatta kaikennäköisistä asioista: perhesuhteista, koulusta, ystävistä, miten päädyimme opiskelemaan, mitä opiskelemme, leffoista, sarjoista, kirjoista, lempiherkuista ja vaikka mistä. Kesä-Esa oli silloin eronnut kuukausi takaperin tyttöystävästään, heidän suhde kesti 2 vuotta. Tiesin, että Kesä-Esa tuskin halusi heti takaisin vakituiseen suhteesen kenenkään kanssa pitkään aikaan, mutta silti ihastuin häneen.
Ensitreffien päätteeksi halasimme pitkään ja päätin antaa hänelle poskipusun, mutta hän onnistui kääntämään päänsä juuri siinä kohtaa jotenkin hassusti ja pusuni päätyi lähelle Kesä-Esan huulia poski-leukaosastoon. Jälkeenpäin selitin viestitse, ettei aikomukseni ollut pussata suulle, vaan antaa kiitospusu poskelle, että sain kyydin kotiin. Tämä selitys tapahtui sen jälkeen, kun Kesä-Esa laittoi pitkän viestin, että ei halua johdatella minua mihinkään, että hän ei ole valmis suhteeseen vielä pitkään aikaan ja haluaa vain tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa verkostoaan, Espoosta kun on kotoisin.
Niinä kahtena kuukautena näimme aika usein. Hän tuli innokkaasti seurakseni aina, kun kaipasin häntä. Hän korjasi pyöräni heijastimen, yritti korjata keikkuvat tuolini, auttoi minua vähän muutossa. Teimme vaikka mitä: metsästimme muuttolaatikoita, katsoimme kaksi leffaa, hieroimme toisiamme, kävimme kävelyillä, hän asensi pyykinpesukoneeni, paistoimme lettuja. Meillä oli tosi kivaa ja mukavaa yhdessä, juttelimme kaiken maailman asioista ja olimme monesti eri mieltä. Hän ei kuitenkaan lytännyt mielipiteitäni, vaan aina perusteli tosi hyvin, miksi hän on sitä mieltä, mitä on ja aina välillä (tai no aika usein) minulle tuli "totta, asiaa voi tarkastella noinkin, en tullut yhtään ajatelleeksi" -olo.
Vaikka näimme usein Kesä-Esan kanssa ja meillä oli tosi kivaa ja aina tapaamisten lopuksi halasimme aina pitkään ja tiukasti ja hänen kädet vaelsivat pitkin selkääni ja kylkiäni saaden ihoni kananlihalle,kun niin hyvälle se tuntui, emme ikinä pussanneet. Aina kun meillä oli sovittuna näkeminen, mietin, että joko sillä kertaa saisin pusun.
Kyllä minä pusuni sainkin. Viidennellä tapaamiskerralla, kun olin jo muuttanut nykyiseen asuntooni, Kesä-Esa tuli letuille. Kävimme silloin myös ulkona kävelyllä ja katsoimme Crash-leffan. Leffan jälkeen kuuntelimme Kesä-Esan lempimetallibändejä. Ja sen nyt sanon, että minä en ole mikään metallifani, mutta Kesä-Esan vuoksi kuuntelin, olisin voinut jopa kuunnella örinämusiikkiakin, jos hän olisi siitä pitänyt. Jossain vaiheessa aloimme katsoa Youtubesta huumorivideoita: Ihmebantu, inttihupia, youtubaajien viedoita. Päädyimme lopuksi katsomaan Niko Kivelän tunnin pituista videota ja kun se loppui, huomasimme kellon olevan jo 1 yöllä.
Kesä-Esa oli juuri toipumaisillaan flunssasta ja hän sanoi minulle: "Jaahas, oot valvottanu mua nyt. Täs on nyt kaks vaihtoehtoo: joko lähen nyt heti himaa nukkuu tai sit annat mun luvan jäädä tänne yöks." Sitä ei tarvitse olla mikään Einstein tietääkseen, mitä vastasin hänelle. Oi kyllä, Kesä-Esa jäi yöksi!Olin niin innoissani silloin, "Viimein saan pusun!" ajattelin.
Jaaaaa.... en saanut sitä pusua. Koko yön lusikoimme ja tuhisimme nenät toisen selkää vasten ja kädet vaeltelivat pitkin kylkiä ja selkää ja jalkoja, mutta mitään ei tapahtunut. Olin niin ihastunut Kesä-Esaan, että minulle riitti ihan sekin, että hän piti minua tiukasti lähellään ja silitteli selkääni. Aamulla sama tilanne: silittelyä, hipsuttelua, keskustelua ja silmiin katsomista. Jossain vaiheessa katsoin vain häntä ja olin ihan hiljaa ja hän kysyi:"Mitä?" ja kun en vastannut, hän kääntyi kyljellään minua kohti toisti kysymyksen ja kun en taaskaan vastannut, hän tuli lähelleni, otti toisella kädellä kasvoistani ja pussasi. Pusu oli lyhyt, hento ja söpö, mutta olin seitsemännessä taivaassa onnesta. Me pussasimme!!Söimme Kesä-Esan kanssa aamupalaa ja hän kustui minua kotihengettäreksi. Kun Kesä-Esan piti lähteä, pyysin vielä yhden pusun ja hän antoi pikaisen suukon.
Pusukerran jälkeen näimme vielä muutaman kerran, mutta odottamaani pusua tai toivomaani imuttelusessiota ei tullut. Kesä-Esasta oli pusukerran jälkeen tullut etäinen: hän ei vastanut viesteihini enää niin nopeasti tai jätti vastaamatta kokonaan, hän oli jotenkin kylmä. Tuntui, että jutun todennäköisyydet kehittyä vakavammalle pohjalle pienenivät entisestään. Yhtenä kertana en enää jaksanut olla ymmärtävä ja kysin Kesä-Esalta, mitä hän haluaa, kun hän sanoo toista ja tekee kuitenkin toista. Kesä-Esa esitti tyhmää: "Miten muka sanon toista ja teen ihan vastakkaista?" En siinä hänelle viittinyt avata, että kaverit eivät jää yöksi ja hiplaile ja pussaa. Kesä-Esa kuitenkin sanoi, että kavereita olemme, ainakin hänen mielestä. Tämän selvittelyn jälkeen emme puhuneet, enkä nähnyt Kesä-Esaa sinä kesänä enää.
Tähän ei kuitenkaan vielä Kesä-Esa seikkailuni päättyneet. Latasin tammikuun lopulla Tinderin uudestaan ja Kesä-Esa tuli vastaan, Painoin sydäntä ja meistä tuli Tindermatchit helmikuun alussa. Kesä-Esa laittoi viestiä Tinderissä: "Ihankuin oisit jostain tuttu :D. Kiva profiilikuva sulla muuten :)" Heitin hänelle jotain takaisin muutama päivä myöhässä ja hän kyseli kuulumisia. Siirryimme juttelemaan whatsappiin ja keskustelun tunnelma oli humoristinen.
Saman viikon perjantaina iski kova tylsyys ja spontaanisti pyysin häntä kahville. Näimme Cow:ssa ja hän tarjosi kaakaon ja juttelimme kaikennäköistä, ihan kuin puolen vuoden puhumattomuustaukoa ei ollut. Viihdyimme kahvilassa pari tuntia ja jotenkin päädyimme luokseni kuuntelemaan Kesä-Esan metallimusiikkia. Makoilimme sängyssä ja juttelimme ja kiusasin häntä, että eikö hän voisi sanoa pari sanaa venäjää, kun kerta opiskelee sitä ja aikoo mennä syksyllä vuodeksi sinne vaihtoon. Kesä-Esasta huomasi, että hän piti siitä, että kiusoittelin häntä, mutta hän ei silti suostunut puhumaan venäjää. Aika venyi taas pitkäksi ja kello oli taas yhden paikkeilla. Sanoin Kesä-Esalle, että hän voi jäädä yöksikin, jos haluaa. Niin hän jäi.
Taas lusikoimme koko yön ja hän piti minua tiukasti lähellään ja huomasin, että pikkuesaki on hereillä. Mietin koko ajan, uskallanko pussata tai tehdä asialle jotain. Nössö, kun olin, niin en tehnyt mitään, eikä kyllä Kesä-Esakaan. Aamulla loikoilimme aika kauan sängyssä ja juttelimme ja siinäkin kohtaa mietin, että uskallanko vai en ja en uskaltanut ja sitten Kesä-Esan pitikin jo lähteä ja en saanut pusua.
Päätin, että kutsun Kesä-Esan viikon päästä lettuilemaan ja hän tulikin ja toi mukanaan skumppapullon: "Tenttiviikon loppumisen kunniaks, tässä sulle! Etten aina oo lokkeilemas." Söimme lettuja ja jutelimme ja kuuntelimme Kesä-Esan lempimetallibändejä ja mietin, että minun pitäisi nyt uskaltaa pussata häntä. En uskaltanut. En tiedä, miksi mutta hänen seurassa minusta tulee ihan nyhverö. Kenentahansa muun jätkän kanssa olisin jo edennyt petivaiheeseen, mutta Kesä-Esan kanssa tunnen oloni niin epävarmaksi. Hänen piti lähteä ja ainoa, mitä uskalsin tehdä, oli antaa hänelle poskipusu, josta Kesä-Esa tuntui hämmentyvän tosi paljon. Illemmalla juttelimme vielä noin tunnin verran ja keskustelun tunnelma oli vähän flirttaileva.
Taas iski puhumattomuus, joka kesti viikon verran ja sitten oli pakko kysyä, että oliko hän tulossa Karusellibileisiin, Turun ensimmäisiin suuriin poikkitieteellisiin opiskelijabileisiin. Hän sanoi, että suunnitelmissa oli tulla, mutta lippua ei ole tullut vielä hankittua.
Hän tuli kuin tulikin niihin bileisiin. Karusellibileissä törmäsimme moneen otteeseen, mutta Kesä-Esa tuntui häpeävän minua. Ensimmäisen kerran, kun näimme ja yritin ylläpitää smaltalkia, hän ei oikein lämmennyt.
Minä: "Ootteks te ollu kauna tääl?"
Kesä-Esa (tylsistyneellä äänellä ja katse alta kulmiain): "Ei me oikein, tultii just ja juodaa kaljaa."
M: "Aijaa, saitteks te merkit vai oks teil vaa noi rannekkeet?"
K (tylsistyneellä äänellä ja katse alta kulmiain); "Ei, meil on vaa nää rannekkeet."
M (tajusin, että oli aika lähteä, kun noin kylmä vastaanotto): "Okeei, no me mennään, törmäillään!"
K (nyökkäsi): "Mooi."
Törmäsimme käyävillä ja tanssilattialla kolmen aikoihin. Minä olin ystäväni ja hänen kaveripojan kanssa tanssimassa, kun ystäväni kysyi, oliko Kesä-Esani Börsin tanssilattian kaiteilla seisomassa ja katsomassa minua. Käännyin ja kyllä, Kesä-Esa tuijotti. Huomasin hänen vilkuilevan minua moneen kertaan ja minä katsoin takaisin pari kertaa, ja sitten hän lähti. Ystäväni käski juosta Kesä-Esan perään ja pussata ja minähän juoksin, mutta onnistuin kadottamaan hänet. Kävelin takaisin tanssilattiaa kohti ja huomasin, että Kesä-Esa oli vain vaihtanut paikkaa kavereittensa kanssa. Kesä-Esa seisoi kädet lanteilla ja katseli tanssilattialle. Otin hänen toisesta kädestä kiinni ja koitin vetää häntä mukaani samalla, kun sanoin: "Tuu mun kaa tanssii!" Ja Kesä-Esa ei edes päästänyt kättäänsä pois lanteilta, katsoi minua ihmeellisesti ja sanoi: "Mooi vaan!" Siinä vaiheessa otsassani muutenkin seissyt kyrpä kasvoi kilometrejä lisää, päästin otteeni hänestä ja sipsutin tanssilattialle ystäväni ja hänen kaveripojan luokse.
Pilkkua ennen menimme hakemaan takkimme ja lähtiessämme pääovista ulos törmäsimme Kesä-Esaan. Hän oli kavereittensa kanssa siinä ja jutteli puhelimessa. Katseemme kohtasivat. mutta kumpikaan ei hymyillyt tai sanonut mitään. Otin ystäväni kädestä kiinni ja käskin kävelemään reippaasti. Tietääkseni hoidin "olen vitun kylmä sinua kohtaan" -manööverin tarpeeksi hyvin.
Ei ole Kesä-Esasta kuulunut mitään Karusellibileiden jälkeen, enkä aio lähettää hänelle oma-aloitteisesti yhtään mitään. Ärsyttävintä tässä on nyt se, että Kesä-Esa antoi taas ymmärtää jotain, vaikka ei sitten kuitenkaan ja sitten hän oli tuommoinen dickhead, mikä yllätti minut suuuresti. Hän on aina ollut niin mukava ja kiva, kun olemme nähneet. En olisi uskonut, että hän pystyy olemaan tuommoinen.
Aion unohtaa hänen olemassaolonsa niin pitkäksi aikaa, kunnes hän päättää antaa kuulua itsestään. Ainoa ongelma tässä on se, että aina kun avaan jääkaapin, niin sieltä hymyilee Kesä-Esan antama skumppapullo... Sittä on päästävä eroon mahdollisimman pian!
single because
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijabileet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijabileet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Insinööri-ingelmat part 1: Kesä-Esa
Tunnisteet:
insinööri,
miehet,
nettideittailu,
opiskelijabileet,
sinkku,
sinkkublogi,
sinkkunainen,
tinder,
turku
Sijainti:
Turku, Suomi
tiistai 20. tammikuuta 2015
Tradekatastrofi
Tämä teksti on pyhitetty tapaamilleni tradenomi-miehille, joiden takia uskoni minun ja tradenomi-miehen mahdolliseen suhteeseen on mennyttä. Amen.
Aloitetaanpas ensimmäisestä ja vähemmän katastrofaalisesta tradenomitapauksesta. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei hän edes ollut mikään katastrofi, mutta juttu vain jotenki lässähti ennen kuin se ehti alkaakaan. Kutsutaan häntä Urhoksi. Tapasin Urhon amk-opiskelijabileissä alkusyksystä 2013 tunkkaisessa Marilynissä. Siinä jotenkin kävi niin, että ystäväni lähti yhden Jorman kanssa pois ja minä jäin Urhon kanssa yksin. Tanssimme hetken Lynin tanssilattialla, mutta suuteluksihan se sitten kääntyi aika äkkiä. Muistan soimaneeni häntä, että voisi vähän parantaa niita suutelutaitojaan ja hän vain naureskeli siinä ja sanoi, että ei hän ole niin intohimoinen suutelemaan kuin nuorena oli.
Menimme Vegasin puolelle juttelemaan. Hän tilasi itselleen olueen, jonka ei sitten kuitenkaan jaksanut juoda loppuun. Sitä minä vähän ihmettelin, että miksi ihmeessä hän osti olueen, kun kello lähestyi pilkkua. Hän kyseli, halusinko minäkin jotain, mutta kieltäydyin. En vissiin edes ollut juonut koko iltana mitään, olin selvin päin. Istuimme siinä perällä "kolossa", RAY:n pelipöytää vinosti vastapäätä. Selvisi, että hän oli 26 ja opiskeli toista vuotta tradenomiksi ja tykkäsi kuunnella house-musiikkia ja vähän erilaisempaa teknoa, mitä baareissa yleensä soitetaan.
Pilkku tuli ja menimme hänen luokseen Puutarhakadulle muistaakseni. Kävelimme sinne ja hän jutteli jostain. Hänellä oli yksiö, kompakti ja melko uudenoloinen. Keittiökomero, kylpyhuone, makualkovi, parveke, iso televisio, iso pöytätietokone, Mac-läppäri ja kaiuttimia joka puolella. Hän pisti läppäristä pehmeätä teknoa tulemaan ja kuuntelimme sitä vähän aikaa. Makasin hänen kainalossa sohvalla. Siirryimme sänkyyn, kun silmäni alkoivat lurpsumaan sitä tahtia, että pysyisivät auki vain, jos teippaisi luomet otsaan. Urho lupasi, että vain nukuttaisiin, ja vielä silloin melko viattomana tyttösenä uskoin häntä. Ei aikaakaan, kun hän jo hiplaili minua joka puolelta ja pusuteltiin, ja hän selvästi halusi lisää, mutta en antanut jutun kehittyä niin pitkälle.
Aamulla menimme suihkuun ja pusuttelimme oikein urakalla siellä, niskatkin kipeytyivät, kun hän oli niin paljon minua pitempi. Urholla oli krapula, aamupalaa en saanut, meistä tuli Facebook-kavereita ja sitten lähdin kotiin. Taisin poistaa hänet kavereistani viime vuoden alussa, kun me ei koskaan sitten juteltu enää tai nähty, eikä minua kiinnostanut lukea hänen tradenomipäivityksiään.
Okei, siirrytään tapaukseen numero kaksi. Tämä on sitten vähän erikoisempi. Kutsutaan häntä Tradekonttaajaksi. Tradekonttaajan tapasin 2013 marraskuussa, silloin järjestettiin samaan aikaan kauppakorkean Pornobileet ja amk:n Pikkarit. Olin pukeutunut pornoteemaan: minishortsit ja verkkopaita. Juoksimme ystäväni kanssa Lynin ja Monkeyn välillä muutamaan otteeseen - Pikkarit siis järjestettiin Lynissä ja Pornobileet Monkyessa. Oli muuten jotenkin outoa ja vähän luonnotonta, että Lynissä kaikilla jätkillä oli kotkankatseet, kun kävelin tai tanssin. Yksi jätkäporukka tuli oikein dj-tiskin eteen, katsoi minun ja ystäväni tanssimista ja kuiskutteli toisilleen jotain.
Menimme jossain vaiheessa ystäväni kanssa tiskille hakemaan vettä. Tradekonttaaja tuli jostain ja oli: "Pakko kehuu sun paitaa. Kivat tissit." Thanks. Ystäväni katosi äkkiä johonkin ja jäin Tradekonttajan kanssa yksin. Hän kyseli, että voisiko hän tarjota jotain juotavaa ja sanoin, etten tarvitse mitään (olin silloinkin selvin päin). Tradekonttaaja kuitenkin intti siinä, että kyllä nyt jotain pitäisi ottaa, niin tilasin mustikkashotin. Siinä hän sitten valitteli, että pitikö minun ihan se kaikkein kallein ottaa, mikä nuija oikeasti. Menimme istumaan ja vähän rupattelimme. Ei aikaakaan ja Tradekonttaaja alkoi valittaa väsymystään ja, että hän menee varmaankin kotiin nukkumaan ja että olisi kivaa saada uniseuraa, kun on niin yksinäistä. Tömppönä menin sitten hänen mukaansa, ei olisi pitänyt... mutta toisaalta sitten ei olisi tätä hienoa tarinaa kerrottavana.
Tradekonttajaa asui YO-kylässä. Kun astuin ovesta sisään, järkytyin. Mihin olinkaan päätynyt? Paikka oli kuin pommin jäljiltä - likaisia vaatteita ja pölypalloja joka puolella, sänky petaamatta, jotain ihme säkkejä rivissä seinänvierustalla. Vessa/kylppäri oli yhtä kamala. Likainen ja pinttynyt pönttö, likainen valkoinen suihkuverho, lavuaari täynnä hammastahnapaakkuja ja muuta paskaa. Olisi pitänyt lähteä sieltä, mutta tyhmänä jäin sinne. Kun tulin vessasta, niin Tradekonttaaja ilmoitti, että hänellä on sitten vain yksi tyyny, että sen kanssa on pärjättävä. Menimme peiton alle ja hetken aikaa luulin, että oikeasti nukkuisimme. Hänellä oli tyyny pään alla ja minun pääni oli hänen rintakehällä. Yhtäkkiä hänen kätensä alkoivat vaellella pitkin kehoani ja huomasin, että hänen kalsarit olivat kadonneet jonnekin - PUFF, ei ollut kalsareita enää!
Tradekonttaaja varoitteli siinä, että hän on sitten simmoinen mies, että ei kovin helpolla tule että kestää tosi kauan ja monet naiset yleensä vain luovuttavat. Vähän siinä huolestuin, mutta ajattelin, että Tradekonttaaja nyt vain suurentelee asioita. Juuu, ei suurennellut... Tunnin verran jyystäsimme ja ei tulosta. Sanoin siinä hänelle, että olen kauhean väsynyt ja voisimmeko vain mennä suihkuun ja nukkumaan, kun koko jutusta ei meinaa tulla mitään. Hän suostui ja menimme suihkuun. Siellä me jotain yritimme huonolla menestyksellä. Suihkuseremonian lopulla Tradekonttaaja kertoi, että hänellä ei ole simmoista kunnon suihkulastaa, jolla voi pyyhkiä vedet lattiakaivoon ja siksi hän käyttää ikkunapesulastaa. Sitten hän meni nelinkontin seisomaan ja alkoi pyyhkiä vedet sillä hiton ikkunalastalla siihen lattiakaivoon, ei antanut edes pyyhettä ensiksi minulle. Siinä seisoin kirjaimellisesti märkänä ja vähän palelin ja katselin, kun yksi munasillaan konttailee lattialla ja pyyhkii vedet lattiakaivoon.
Lattiaproseduurin jälkeen Tradekonttaaja kuivatteli ensin itsensä likaiseen valkoiseen pyyhkeeseen ja sitten vasta antoi samaisen pyyhkeen minulle. Mikä herrasmies! Söimme voileivät ja menimme nukkumaan tai niin luulin. Tradekonnttaaja alkoi taas hiplailemaan 10 minuutin päästä. En välittänyt ja yritin jatkaa nukkumista, mutta hän ei lopettanut. Muistitin Tradekonttaajaa, mistä sovimme ja hän pyysi anteeksi ja lopetti, mutta alkoi sitten taas vähän ajan päästä hiplimään. Loppujen lopuksi en enää kestänyt, kun olin niin väsynyt ja tuuppasin häntä päättäväisesti rintakehään ja käskin lopettaa, koska halusin oikeasti nukkua ja hän ei edesauttanut asiaa mitenkään.
Aamulla Tradekonttaajalla oli yllätys yllätys krapula ja hän saattoi minut bussipysäkille, suuteli ja lähti pois. Yritin parin päivän päästä kysellä, josko näkisimme. En kyllä ymmärrä, miksi kyselin, jätkä oli täysi pelle ja huono suutelemaan nyt, kun näin jälkeenpäin ajattelee. + hän ei vaan millään lauennut, en haluaisi sellaista panoa tai poikaystävää... Niin, että loppujen lopuksi sekin juttu jäi, kun hän paljastui vielä ilkeäksi mulkuksi kaiken edellä mainitun lisäksi.
Kaiken tämän tarinoinnin tarkoitus oli se, että perjantaina menen tämän vuoden ensimmäisille treffeille ja tyyppi on tradenomi tai tällä hetkellä vailla opiskelupaikkaa olevaa tradenomi, mutta kuitenkin. Saa nyt nähdä, miten siinä käy. Ainaskin hän on paljon komeampi kuin kaksi edellistä tapausta. Raportoin treffeistä jälkikäteen, että olivatko ihan disaster vai yllätyinkö positiivisesti. Sormet ristiin ja peukut pystyyn!

baarireissu,
miehet,
opiskelijabileet,
sinkku,
sinkkublogi,
sinkkunainen,
tradenomi
Sijainti:
Turku, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)