Kitarapoika

Heinäkuun toisille treffeille päädyin Kitarapojan kanssa. Hän pisti Tinderissä hymiöviestin, jossa oli pizza, tyttö ja poika ja telkkari. Päädyimme hakemaan lähelläni olevasta Kotipizzasta kaksi pizzaa, jotka söimme puioliksi. Hänellä oli auto ja menimme pizzojemme kanssa Kitarapojan porukkojen paritaloon, sillä Kitarapoika asui hetkellisesti siellä.

Ennen kuin menemme eteenpäin kerron muutaman faktan Kitarapojasta. Hän on siis 22-vuotias, oli seurustellut eksänsä kanssa 3,5 vuotta, kunnes hänelle selvisi, että eksä oli pettänyt häntä. Eron jälkeen selvisi (Kitarapojan joku kaveri kertoi hänelle), että pettämistä oli tapahtunut useammin kuin kerran. Kitarapoika on seikkailut muutaman kuukauden verran Aasiassa (jep, mistä näitä aasiaseilaajia oikein tuee?) ja oli palannut Suomeen hetkeksi. Kitarapojalla oli aikomus palata seikkailemaan Riisilandiaan taas elokuussa, ja hän ei ollut varma, tuleeko enää takaisin Suomeen sen jälkeen. Jos tulee, niin menee kuulemma opiskelemaan jotain kansainvälistä alaa. Ja niin kuin nimestä osaatte päätellä, Kitarapoika tosiaan soittaa kitaraa ja Riisilandiaan reissuun lähdön yhtenä syynä oli mennä keikkailemaan ympäri Tokiota ja muita Japanin kaupunkeja.

Kitarapojan Saabilla kurvailimme Voivalaan ja päädyimme hienon paritalopihaan. Ennen treffeillelähtöä varmistin, että saan kyydin takaisin kotiin. Otin meille leffaherkuiksi myös vähän suklaata ja pähkinöitä. Oikeasti sinä iltana minun olisi pitänyt lukea tenttiin ja syöpötellä itsekseni suklaalevyjä, sillä menkatkin olivat tulossa ja silloinhan tekee ihan älyttömästi syödä koko maapallon roskaruuat ja herkut kerralla. En siis ollut vastuuntuntoinen syöppö ja päädyin Voivalaan katsomaan Sherlock Holmesin toista leffaa ja ahmimaan pizzaa ja pähkinöitä.

Kitarapoika vaikutti tosi mukavalta ja automatkan sekä leffan aikana kertoili tarinoita Aasia-reissustaan. Leffan aikana Kitarapoika hieroi ranteeni ja käteni, hän oli oppinut taidon käymällä lähes joka päivä hierojalla, sillä se oli kuulemma tosi halpaa, vain 7€/h. Vaikka Kitarapoika olikin mukava ja ihan hauskakin, tiesin, että meistä ei kyllä voisi tulla ikinä mitään, korkeintaan kaverit. Kitarapoika oli/on laiha tapaus, ja minä vaadin, että tuleva kumppanini olisi massavampi kuin minä, ettei tuntuisi, että meillä on samankokoiset käsivarret ja jätkä on luikempi kuin minä.

Leffan loputtua kello oli lähes 12 ja luulin, että Kitarapoika lähtee pian viemään minut takaisin kotiin. Kitarapoika kuitenkin halusi hieroa ensin niskani ja sitten selkäni ja käsivarteni ja sitten olikin minun vuoroni hieroa kaikki samat paikat häneltä. Hieronnan jälkeen kello oli yli puoli yhden jälkeen ja kysyinkin, että koska Kitarapoika meinaa viedä minut kotiin. Tähän hän vastasi, että on liian väsynyt moiseen, että enkö voisi jäädä yöksi. Kerroin Kitarapojalle, etten ollut varautunut yökyläilyn, en ottanut mitään mukaan ja aamulla pitäisi lukea vielä tenttiin, joka olisi neljältä iltapäivällä. Kitarapoika myhäili jotain ja tajusin, että taisin hävitä "tappelun" kotiinmenemisestä, mutta yritin silti vielä yhden kerran: kerroin hänelle, että joko hän veisi minut nyt heti klo 1 aamulla tai sitte joutuisimme heräämään yhdeksältä aamulla ja hän veisi minut silloin kotiin. Hän valitsi myöhemmän vaihtoehdon, ja minä jouduin nielemään tappioni. Käskin häntä siinä sitten lainaaman minulle yövaatteet ja hammasharjaa sekä -tahnaa. Sain matkahammaharjan ja -tahnan, futisshortsit ja t-paidan, jossa jokin ukkeli ulkoilutti söpöä kakkaa.

Kun tulin yöpesusta takaisin Kitarapojan huoneeseen, hän rämpytti kitaraa jonkin kappaleen tahtiin ja yritti myös laulaa sitä. Olin tosi väsynyt ja halusin vain mennä nukkumaan, mutta ei, Kitarapoika päätti rämpyttää ainakin 40 minuuttia kitaraansa. Jossain vaihessa mielessäni alkoi pyöriä salakavalia ajatuksia, miten pääsisin tuosta ärsyttävästä intrumentistä eroon: heittäisnkö kitaran ikkunasta ulos vai hajottaisinko ihan muuten vaan paukuttaalla kitaraa lattiaa vasten. En valitettavasti toteuttanut ajatuksiani ja kiduin (ei hänen soittamisessa siis mitään vikaa ollut, olin vaan niin väsynyt ja halusin epätoivoisesti nukkua), kunnes hän lopetti oma-alotteisesti ja kömmimme peiton alle ja hän sammutti valot.

Luulin, että Kitarapoika on sen verran ujo ja herrasmies, että hän ei yritä yhtään mitään ja saan ihan rauhassa nukahtaa. Toisin kävi.. Aluksi Kitarapoika ei tehnyt mitään, makoili vain, mutta piku hiljaa hän alkoi siirtyä lähemmäs ja lähemmäs, kunnes oli loppujen lopuksi ihan kiinni minussa ja alkoi silittelemään kylkeäni. Itse siis makasin naama seinä päin ja selkä häneen kääntyneenä. Siinä kohtia parahdin mielessäni, että joudun taas kestämään seksiyrityksiä ja päätin pysyä lujana ja antamatta hänelle minkäänlaisia rohkaisuja. Makasin siinä kuin tukki ja Kitarapoika silitteli kylkeäni vaikka kuinka kauan. Vasen kylkeni puutui ja jouduin kääntymään, joten kasvomme olivat siis vastakkain. Kitarapoika alkoi silittelemään tas kylkeäni ja siirtyi hiuksiini ja minä yritin vain maata paikoillaan ja nukahtaa. En tiedä, kuinka kauan olimme siinä, huomasin, että aina välillä taisin nukahtaa ja sitten taas herätä ja Kitarapoika vain silitteli hiuksiani ja kylkeäni.

Yhtäkkiä Kitarapoika otti kasvoistani kiinni ja alkoi suutelemaan. Siinä meni viimeisetkin yritykseni nukahtaa. Pussailimme siinä niin ja Kitarapojan käsi alkoi liusumaan paikkoihin, joihin en halunnut. Siinä siis pussailimme ja minä aina vain pysäyttelin hänen käsiään ja siirtelin ne paikoista, joihin niiden ei kuulunut mennä. Sanoin hänelle myös ihan ääneen, että en halunnut panna, mutta se taisi mennä kuin kuuroille korville. Kovasti hän yritti saada minut muuttamaan mieltäni, mutta pysyin vahvana ja hän tyytyi nylkyttämään vaatteet päällä. Tämän kaiken jälkeen, ja se taisi kestää ainakin tunnin verran tai siltä ainakin tuntui, Kitarapoika itse sanoi, että aletaanko vain nukkua. Praise the Lorda, hallelujah ja sitä rataa!

Aamulla herätyskeeloni soi puoli yhdeksältä, ajattelin, että meillä olisi sitten puoli tuntia aikaa heräillä kunnolla. Pistin torkun 10 minuutiksi ja, kun se soi ajattelin pistää vielä 10 minuutiksi, mutta Kitarapoika olikin jo täysin herännyt ja imuttelu alkoi. Kirosin, että suostuin extemporesti syöpöttelemään pizzaa ja katsomaan leffaa miettimättä seurauksia. Eihän jätkä, vaikka kuinka ujo, pyydä katsomaan leffaa, ja ei halua jotain fyysistä vastineeksi. Ärsytti siinä kohtia, sillä tavallaan teki mieli panna, mutta en halunnut panna ketään ensimmäisellä kerralla, mutta kun imuttelusta ja nylkytyksestä ei meinanut tula loppua (JA se fakta, että huomasin jossain vaiheessa yöllä, kun nukuimme lusikassa, että Kitarapojan käsi oli karannut paitani alle ja piti tissistäni kiinni) ajattelin, että ei tähän tule oikeasti loppua, ellemme pane, niin jouduin siis panemaan, vaikka en tavallaan halunnut.

Siinä hyvin alussa rupesin ajattelemaan, että tämä on pelkkää seksiä, ei tunteita tai mitään ja että minun ja Nikin juttu on oikeasti ohi, kun paneskelen jonkun muun jätkän kanssa ja siinä kohtia mieleni meni jotenkin niin tunteelliseksi, että huomasin, että kyyneleet vain alkoivat hiljaa valumaan silmäkulmista. Panikoiin, että Kitarapoika huomaa, mutta ei hän onneksi mitään huomannut, oli vissiin huumassa tai jotain, että pääsi panemaan. Yritin siinä sitten ryhdistäytyä ja aloin miettimään, voisiko Kitarapoika jo tulla, niin koko päätön juttu olisi ohi. Mutta ei, Kitarapoika jyystäsi ainakin 40 minuuttia ja piti vielä asentojaki vaihdella ainakin kolme kertaa. Tuo seksikerta oli takuulla semmoinen, johon minä en viitsinyt panostaa ollenkaan, en ollut läsnä hetkessä ja mukana hengessä ja toivoin vain, että kaikki olisi pian ohi. Jossain vaiheessä miettisin, pitäiskö keskeyttää koko akti, kun ei huvittanut yhtään jyystätä, mutta sitten ajattelin, kuinka awkwardiksi tilanne kehittyisi siinä kohtia, niin päätin kärsiä siinä sitten loppuun asti. Naisena oleminen on tuskaa!

Kun Kitarapoika viimein sai tarpeekseen ja tuli, nin jäimme hetkeksi halimaan ja sitten minä menin vessaan aran alapään kanssa ja mietin, kuinka tulen katumaan koko Voivala-reissua jälkeenpäin. Ei Kitarapojalla mikään huge ollut, mutta koska en ollut pannut kenenkään kanssa Nikin jälkeen, ja siitä oli tuolloin melkein 2 kuukautta, kun me viimeksi Nikin kanssa panimme, niin ei ihmekään, että tuntui, että siellä alhalla jotain repeää.

Söimme äkkiä aamupalaa ja Kitarapoika kertoili vielä muutaman tarinan Riisilandia-reissusta ja sitten hän vei minut kotiin. Kitarapoika lupasi lähettää kuvia Riisilandiasta ja käski laittaa kuvaa, jos Suomeen ilmestyy auronko.

Ja mikä oli tämän tarinan opetus? Älä mene lankaan katsomaan leffaa ekoilla treffeillä jonkun luo, vaikka millä herkuilla sinua houkuteltaisiin. SE ON ANSA!

Minä-Miika ja ensimmäiset treffit 3,5 kuukauteen

Tänään kävin treffeillä.

Annan tämän tiedon iskostua teihin, sillä viime aikoina en ole postannut treffitekstejä. Uusi treffilaskuri alkaa näistä treffeistä. Sen verran sanon tähän alkuun sen syvemmin yksityiskohtiin kajahtamatta, että oli tavallaan aika tylsä aloitus. Toisaalta pohjalta tie on aina ylös päin, eikö? Ja ei ne sentään niin kamalat olleet niin kuin Hirveä-Hemmon kanssa.

Saanen esitellä teille Minä-Miikan: 26-vuotias Helsingistä reilu vuosi tai alle muuttanut AMK:ssa opiskeleva insinööri. Erosi pari kuukautta sitten  4 vuotta kestäneestä suhteesta eli 99,99999 % varmuus, että mitään vakavaa häneltä ei voi odottaa. Asuu yo-kylässä ja on nyt kesän traineenä suuressa suomalaisessa yrityksessä. Ennen AMK:ta tehnyt erilaisia duunarihommia. Pitää koirista, oli yhteinen koira eksän kansaa, mutta se jäi eksälle. Rakastaa lumilautailua ja kaikki ulkomaanreiissut ovat olleet laskettelumatkoja. Polvi leikattu kerran, kun meni paskaksi lumielautaillessa. AMK:n jälkeen tavoitteena lukea diplomi-insinööriksi. Tykkää myös puhua rahasta ja mistä sitä saa ja että sen eteen on tehtävä paljon töitä. Ei ole selvästikään vielä sisäistänyt olevansa sinkku, kun puhuu välillä ehkä huomaamattakin eksästään "mun mimmi". Siinä nyt tiivistetysti. Ja ai niin! Minä-Miika myös polttaa, siitä iso miinus.

Tutustuimme Minä-Miikan kanssa yllätys yllätys Tinderissä, missäpä muualla? Hän vaikutti fiksulta ja ihan hauskalta tyypiltä. Olimme jutelleet pari viikkoa (siitä päivästä, kun latasin Tinder-tilini uudestaan) ja ehdotin hänelle sunnuntaina näkemistä. Sovimme, että näemme tiistaina eli tänään seitsemältä Teerenpelin edessä. Minä valitsin tietenkin paikan. Teerenpeli on hyvä treffipaikka, sillä se on näkyvissä mutta piilossa. Sielä on vähän intiimimpää ja sen verran rauhallista, että kuulee, mitä toinen puhuu, vaikka onkin taustahälinää.

Näimme vähän aikaisemmin, sillä molemmat olimme keskustassa ennen seitsemää. Minä-Miika tuli minua Wiklundille vastaan ja poltti tupakkaa. Halasimme ja ylitimme tien Teerenpeliin. Juttelimme perus niitä näitä kuluneesta päivästä ja hänen polttaessa savukkeen loppuun menimme sisälle. Olin jo valmiiksi päättänyt, että maksan oman juomani, että en anna Minä-Miikan tarjota. Hän, kun oli jo muutenkin aiemmin Tinder-keskusteluissa ja polttaessaan ilmaissut närkästymisensä huonoon trainee-palkkaansa. Tässäkään asiassa en ymmärrä häntä, hän sai heti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oman alan töitä, niin miksi valittaa jostain palkasta, sentään saa kokemusta!

Minä-Miika otti jonkun vehnäolueen ja minä vuorostaan Lempi Omena -siiderin. Menimme istumaan "tuvan" taakse olevaan koloon. Siellä oli muutama muukin. Istuuduimme sohvapöydän ääreen - hän sohvalle ja minä vinottain häntä vastapäätä tuolille. Nyt alkaa se tylsin osuus eli se, mistä me puhuimme. Lähinnä juttelimme koulusta ja kursseista ja opiskelijan köyhyydestä ja miten tienata rahaa ja hänen kaverin häistä ja koirista ja silloin tuli puheeksi Minä-Miikan ja hänen eksän koira ja sitten Minä-Miikan eksä jotenki pompahteli siitä asti aina keskusteluun jossain sivuttaisessa välimuodossa ja silloin Minä-Miika sanoikin pariin otteseen "mun mimmi" ja siitä en oikein pitänyt ja tajusin, että Minä-Miikasta ei olisi edes vakiopano-ehdokkaaksi. Minä-Miika nimitys tulee siitä, että lähinnä hän puhui itsestään ja ei pahemmin kysellyt minulta mitään. Minä-Miika tietää minusta treffien jälkeen vain sen, missä opiskelen, että peheelläni on kaksi koiraa ja menen perjantaina viikoksi koiravahdiksi ja että lauantaina menen ystäväni pool partyihin.

Noin varttia vaille yhdeksän Minä-Miika sanoi, että pitäisikö lähteä, kun kello on yhdeksän. Myönnyin ja aloin pukemaan farkkutakkiani ja hän soitti jollekulle. En tiedä, kenelle ja mistä puhui, kun en saanut selvää, sillä Minä-Miika puhui hyvon hiljaisella äänellä. Pääsimme ulos ja Minä-Miika alkoi räpläämään kännykkää ja avasi kaverilta saadun snapin. Sitten hän sanoi, että on pakko soittaa keverille ja kysyä, kuinka kauan hän aikoo olla muiden kanssa vielä Galax:ssa pelaamassa pingistä. Minä-Miika soitti siis vielä toisen puhelun ja jutteli muutaman minuutin ajan, ja siinä kohtia mietin, että eikö hän voinut hoitaa tuota puhelua vasta sen jälkeen, kun olisimme hyvästelleet. Ilmeisesti ei voinut, joten jouduin odottamaan, että hän vapautuisi. Minä-Miika sanoi menevänsä vielä Galaxiin ja siinä sitten halasimme ja heitimme: "Oli kiva nähdä". Ja lähdimme molemmat omiin suuntiimme.

Että sellainen tapaus tällä kertaa. Ei mikään hirveän kamala, mutta ei mikään ilotulituksia aiheuttava. Määrätietoinen, mutta itsekeskeinen ja tylsähkö. Treffilukeman avaukseksi ehkä vähän pettymys, mutta ei mikään pohjanoteeraus kuitenkaan.

P.S. Se, mikä minua eniten häiritsi hänessä oli se, että hän ei katsonut melkein lainkaan minua silmiin silloin, kun puhui.

Sinkkuuden uudelleenlöytämistä

Sinkkuuden purjeet on nostettu - hitaasti, mutta varmasti livun nyt sinkkulaivallani sinkkuvaltameressä etsimässä uusia seikkailuja. Karilleajo hätkähdytti menoni hetkeksi, mutta nyt olen entistä elinvoimaisempi liikkeellä. Suunnasta en ole varma, tiedän ainoastaan sen, että ajelehdin mahdollisimman kauas tapaturmapaikasta. 

Hyvä ystäväni yllytti minut lataamaan viime viikon sunnuntaina Tinderin uudestaan, etten päätyisi tekemään mitään tyhmää. Niki nimittäin oli käymässä Turussa (Snapchat kertoo kaiken) ja oli tooooosi lähellä, ettei käynyt niin, että olisin laittanut hänelle sunnuntaina viestiä ja pyytänyt sitä tulla käymään. Latasin siis Tinderin ja päivitin kaikki kuvat ja kirjoitin uuden kuvaustekstin. Siinä meni sen verran kauan, että touhutessani unohdin Nikin ja typerän hinkuni laittaa hänelle viestiä. 

Tinder-jahti mikälie on siis taas päällä, woop woop! XD Tällä kertaa olen kyllä sen verran viisaampi, että vaihdan numeroita vasta sen jälkeen, kun olen ihmisen tavannut. Että jos sattuuki sellainen tapaus taas kohdalle, jonka seurasta pitää paeta hätäpuhelun avulla, niin ainakin silloin voi poistaa hänet vain Tinderistä, eikä tarvitse blockata vielä kaiken lisäksi Whatsappissakin. 

Tällä hetkellä minulla on pari potentiaalista ehdokasta ja olisi ihan kivaa nähdä heidän kanssa jossain. Minulla on sellainen olo, ettei minkään tarvitse mennä vakavaksi ja jos juttu ei kulje sen verran hyvin, että molemmat haluaisivat nähdä toisenkin kerran, en todellakaan pahastu. Pikemminkin ehkä ihan hyvä niinkin, jos niin käy. Toisaalta taas en jaksaisi käydä niitä samoja ensitreffien keskusteluja: mistä tykkäät, oletko matkustellut paljon, millaista musiikkia kuuntelet, mitä teet vapaa-ajalla jne jne... 

Tinderissä siis kaikki menee ihan hyvin. Entäpä sinkkuelämä somen ulkopuolella? Viime viikon perjantain päädyin Dynamoon ja se oli sitten ensimmäinen ja VIIMEINEN kerta. En enää ikinä aio eksyä sinne! Oli varmaan tuskallisin baarireissu ikinä, varsinkin kun en edes ollut kunnolla kännissä. Lauantaina onneksi meininki oli tuhat kertaa parempi, vaikka olinki ihan selvinpäin liikkeellä. Menimme ystävieni kanssa tsekkaamaan uudistettu Aussie bar. Jokilaivan tanssilattia sai kyytiä, kun kolme dancing queeniä näytti tanssimoovinsa. Ainoa huono puoli oli vain se, että silloin oli hitosti porukkaa liikkeellä ja jokilaiva oli ihan täynnä. Lähdimme joskus kahden aikoihin kotia kohti juuri tästä syystä.

Tämän viikon perjantaina kävimme testaamassa ystäväni kanssa Helsingin yöelämän tarjontaa. Meidät oli kutsttu ystäväni siskon ja tämän poikaystävän tupareille ja koska olimme päättäneet, että Helsingin yöelämä pitää tänä kesänä kokea, tuli hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kävimme testaamassa Summer Heat -nimistä paikkaa, se on samassa rakennuksessa, mistä saa niitä Magnum-jätskejä. Aluksi meno oli aika laimeeta ja mietimme, että jos näin jatkuu koko illan, niin ei ikinä enää tulla Helsinkii bilettämään. Onneksi tunnelma alkoi nousta ja asioita rupesi tapahtumaan - aluksi meidät tuli iskemään helsinkiläinen lentäjäksi opiskeleva nörttipoika ja hänen vallasta meidät pelasti kaksi muuta helsinkiläistä jätkää. Selvisi, että he olivat meitä vuoden tai kaksi vanhempia ja toinen oli ainakin töissä vankilavartijana. Kovasti he kutsuivat meitä lähtemään seuraavana päivänä Hämeenlinnaan juhlimaan ja lyttäsivät Turkua ja sen menoa. 

Päädyin jossain vaiheessa pussailemaan vankilavartijan kanssa ja hänen kaveri, jota aloimme ystäväni kanssa epäilemään olevan homo, katoili mutta tanssi ystväni kanssa awkwardisti. Illan tavoittelemani saldo, tanssiminen ja nuoleminen jonkun semihyvännäköisen jätkän kanssa, oli täytetty ja lähdimme baarista noin kolmen aikoihin kävelemään ympäri Helsingin syrjäisempiä keskustan katuja. Onnistuimme eksymään, mutta löysimme onneksi jossain vaiheessa perille ystäväni siskon ja tämän poikaystävän kämpille.

Eilen sitten olin samaisen ystäväni, joka käski lataamaan Tinderin takaisin, kanssa tanssimassa Börssissä. En ole ikinä nähnyt niin paljon hyvännäköisiä jätkiä yhdessä yössä samassa paikassa. Silmäruokaa siis riitti ja tuli flirttailtuakin. Baarin jälkeen kävimme hakemassa kebabit ranskalaisilla <3

Tässä sitä siis opetteleen olemaan jälleen itsenäinen, vahva ja itsevarma nainen, joka ei tarvitse ketään, joka ei häntä tarvitse. Elämä on oikeasti loppujen lopuksi aika ihanaa, vaikka ei pääsisikään käpertymään sen jonkun tietyn kainaloon sunnuntai-iltana ja höpöttelemään kaikennäköistä ja pusuttelemaan. Ulkona paistaa pitkästä aikaa aurinko ja hyvä musiikki soi taustalla. Ei tähän tarvitse ketään ylimääräistä, yksinkin on ihanaa olla. + Lippu Blockfeteillekin löytyy! Cheekin näkeminen elokuun loppupuolella häivyttää sellaisetkin synkät ajatukset, kuin että huomenna töihin. 

Niki

En ole pitkään aikaan päivittänyt tänne mitään. Osittain tämä johtuu keväisistä kiireistä, tentteihin lukemisesta sun muista.  Pääsyy siihen on kuitenkin ollut eräs kaksilahkeinen. Kutsutaan häntä vaikka Nikiksi. Niki on 25-vuotias, täyttää kesäkuun lopulla 26. Niki on käynyt vain amiksen ja on siitä asti tehnyt kaikennäköisä tie- ja raksahommia, enemmän kuitenkin edellisiä kuin jälkimmäisiä. Niki oli kolme kuukautta reissaamassa Aasiassa talvella ja haluaa lähteä ensi talvena uudestaan Suomen pakkasia ja loskapaskaa pakoon.

Tapasimme Nikin kanssa huhtikuun alussa, ylläripylläri hän oli Tinder-parini. Niki itse ehdotti näkemistä ja ensimmäiset treffimme vietimme Cow:ssa. Silloin juttelimme vaikka mistä kaikesta ja treffit kestivät pitkään, menin viimeisellä 23.50 bussilla kotiin.

Toisen kerran näimme saman viikon viikonloppuna ja menimme silloin syömään kiinalaiseen ja siitä menimme hetkeksi hänen luo hengaamaan ennen hänen jalkapallotreenejään. Illalla kuitenkin tulin Nikille katsomaan missikisoja ja jäin yöksi. Yö oli söpöä halailua ja lusikointia, ei edes mitään pientä seksivihjailua hänen puoleltaan. Sen jälkeen näimme vielä pari kertaa, ennen kuin panoarkku avattiin. Se tapahtui, kun Niki tuli luokseni yöksi. Olin aikaisemmin päivällä myymässä metrilakuja Silakkamarkkinoilla ja menimme päivän päätteeksi Nikin kanssa kauppaan ostamaan ruokaa. Syömisen ja suihkundeeruksen jälkeen se tapahtui. Leffa pistettiin paussille ja sänky sai kyytiä. Niki on hyvä panemaan, vaikka hänen veitikka ei mikään himosuuri olekaan.

Niki on muuttamassa Helsinkiin. Itse asiassa tänään hän vei melkein kaikki tavaransa jo sinne kämppään, jossa hän tulee asumaan parhaan ystävänsä kanssa. Helsinki-pommi pudotettiin huhtikuun lopulla. Silloin ajattelin, että katsotaan nyt, mitä toukokuu edes pitää sisällään, ehkä meidän välit eivät edes kestäisi toukokuun loppuun asti. "Mennään päivä kerrallaan", ajattelin. Ja niin sitä mentiin, näimme tämän kuun ajan tosi usein ja käytännössä melkeinpä asuin Nikin luona. Olin Nikillä yötä enemmän kuin omassa kämpässäni. Hän asui keskustassa, lähellä kävelykatua, sinne oli helppo mennä, jos pyöri muutenkin jo keskustassa ja sieltä oli helppo mennä töihin. Tosiaan, Nikillä minulla oli oma sähköhammasharjan vaihtopää, hän lainasi minulle t-paitojaan yöpaidoiksi ja lainasi pyyhettä suihkukäyntejä varten. Niki teki minulle aamupalaa, jos seuraavana päivänä oli vapaa-päivä ja kummankaan ei pitänyt mennä mihinkään.

Niki on ollut erilainen verrattuna muihin miehiin, mitä minulla on ollut. Hänen kanssa on helppo olla oma itsensä ja hän saa minut nauramaan. Niki on lapsirakas ja tykkää halia ja hänellä on hyvät välit äitinsä kanssa. Nikin huonoihin puoliin kuuluu se, että hän saa ravuille ominaisia kiukkukohtauksia ja että hän pilailee usein vääristä asioista. Usein en ymmärrä, oliko hän tosissaan vai hettikö vain läppää. Niki on monesti sanonut, että tarvitsee sellaisen naisen, josta on vastusta hänelle. Nikin yksi parhaimmista kaveritytöistä Julma-Jutta on sanonut Nikille muutamaan kertaan, että en välttämättä ole Nikille se sopivin ja oikein, koska olen liian kiltti.

Vappuna menin Nikille yöksi ja se aika ennen kuin menimme nukkumaan kuuden aikoihin oli yhtä helvettiä. Niki oli kännissä ja haastoi riitaa ihan turhasta. Tappelimme ja huusimme ja revimme toisiamme ja kaikki vain sen takia, koska Niki halusi nähdä, millainen olen riitatilanteessa ja miten reagoin siihen, kun hän on kusipää, mikä oli minusta ihan naurettava selitys hänen käytökselleen.

Toukokuun puolivälissä pyysin Nikiä ystäväni synttäreille, mutta hän ei suostunut tulemaan. Synttärikysymyksen jälkeen tulitin myös pari muuta kysymystä: mitä me olemme, koska kaverit kyselevät ja voidaanko sopia jotkut pelisäännöt, kun hän muuttaa Helsinkiin. Vastauksena ensimmäiseen kysymykseen oli, että ei se kavereille kuulu, mitä me olemme, koska hän ei ole edes itsekään sitä miettinyt. Niki kulemma kyllästyy ihmisiin niin helposti ja siksi tarvitsee ainakin puoli vuotta aikaa, ennen kuin edes pystyy miettimään, että mihin suuntaan suhde kehittyy. Vastaukseksi jälkimmäiseen kysymykseen Niki vain nauroi ja veti homman läskiksi kysymällä vuorostaan minulta, että kirjoitanko jonkun pelisääntökirjan, jossa lukee, mitä eri viikonpäivinä pitää tehdä. Lopputuloksena tuossa tenttaamisessa oli se, että Niki lupasi kertoa, jos alkaa tapailemaan jotakuta tai panee jonkun kanssa. Niki myös, ylläripylläri, ahdistui ja ei oikein jutellut pariin päivään.

Mutta joo, Niki vei tänään siis jo suurimman osan kamoistaan Helsinkiin ja tulee huomenna takaisin Turkuun ja lähtee "lopullisesti" Helsinkiin sunnuntaina. En tiedä, milloin näemme, mutta pakko meidän on kyllä nähdä viikonloppuna. Silloin on selvitettävä, mitä me olemme tai emme ole ja mitä hän haluaa vai haluaako mitään. Hankalinta tässä on se, että en oikeasti tiedä, mitä hän haluaa. Tavallaan on tuntunut ihan kuin olisimmekin jotain, mutta sitten toisaalta Niki välillä heittää sellaisia kommentteja, että menetän tasapainoni ja mietin, kuinka pahasti minulle tässä käy. Esimerkiksi yhtenä hetkenä Niki saattaa olla ihana ja halia ja söpöillä, mutta sitten toisella hetkellä hän saattaa sanoa: "En ole yhden naisen mies, muista se." Miten tähän, anteeksi nyt vain, pitäisi reagoida??

Viikonloppuna minun on siis jotenkin puettava tuntemukseni ja ahdistukseni sanoiksi niin, että kuulostaisin vahvalta itsenäiseltä naiselta, joka välittää miehestä paljon ja haluaa sitä, mutta jos mies ei häntä halua, niin ei vahva itsenäinen nainen tarvitse miestä mihinkään. Sitä sopii miettiä, että miten hoidan homman kotiin. Pelkään purskahtavani itkuun kesken hienoa puhettani ja siinä menisi mielikuva vahvasta itsenäisestä naisesta. Tekisi kyllä mieli purskahtaa itkuun jo nyt, mutta olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että saan itkeä vasta, kun "Vittu, mitä me olemme ja mitä vittua tässä tapahtuu seuraavaksi?!" -asia on käsitelty Nikin kanssa. Sunnuntaina tai milloin ikinä tuo keskustelu nyt tapahtuukaan minä joko parun sieluni tyhjäksi tai sitten hyppin ilosta. Vaihtoehtona voi myös olla, että olen taas ihan vitun hämmentynyt ja en tiedä, mitä tehdä ja mitä ajatella ja miten olla ja pitääkö olla surullinen vai iloinen.

Hirveä-Hemmo

Olin tänään taas yksillä hyvin kamalilla treffeillä, joten velvollisuuteni on kertoa niistä yksityiskoohtaisesti, että tekin tunnette tuskani. Olen vieläkin hieman shokissa ja mietin vain, että miksi sellaisia ihmisiä on olemassa.

Hirveä-Hemmo akoi jutella kansssani Tinderissä. Hänellä ei ollut kovin hyviä profiilikuvia, mutta päätin antaa hänelle armoa ja painaa sydäntä. Voisinpa kääntää aikaa taaksepäin ja saada tekoni tekemättömäksi, hirveä virhe, hirveä! (Ei kun poroa, heh heh heh. Puujalkavitisä tähän väliin, koska väsyttää.) 

Hirveä-Hemmo siis alkoi jutella kanssani. Juttelimmme enimmäkseen teestä ja hän halusi tulla luokseni juomaan teetä. ONNEKSI en suostunut ottamaan häntä kylääni silloin, kun hän sitä vonkasi. Hirveä-Hemmo siis kyseli, jos voisimme nähdä ja sovimme, että tapaamme tänään El Gringon edessä klo 18. En ollut käynyt koskaan kyseisessä paikassa, joten kysyin, jos olisimme voineet nähdä Turun pääkirjaston edessä ja kävellä siitä yhdessä sitten siine. 

Hirveä-Hemmo laittoi tekstiviestin vähän ennen kuutta, että tulee vähän myöhässä, koska heräsi juuri päikkäreiltä ja hänellä kestäisi hieman saapua paikalla. Sovimme, että näemme 18.25. Hän oli myöhässä. Meillä oli vähän sekaannusta, en oikein tiennyt, missä oikeasti tapaisimme - El Gringon vai kirjaston edessä. Löysin Google Maps:n avulla El Gringon ja kerroin Hirveä-Hemmolle, että odotan häntä siinä edessä. Päätin myös katsoa, löytyykö Hirveä-Hemmolta Whatsapp vai miksi se minulle lähettää tekstiviestejä. Hirveä-Hemmolla oli Whatsapp ja kysyin häneltä siellä, miksei hän käytä sitä mieluummin. Mitä meninkään tekemään...?

Hän vastasi Whatsappissa, että viiden pisteen kysymys ja että rupeaakin käyttämään sitä tekstiviestien sijaan. (Laitan blogitekstin päätteeksi screenshotteja.) Hirveä-Hemmo myös pisti, että odottaa kirjaston edessä. Menin sinne ja järkytyin. Jätkällä oli polkkatukka, jonka peitti likaisenvärinen pipo. Hirveä-Hemmon pipo oli puoliksi valkoinen ja puoliksi tummansininen. Hirveä-Hemmolla oli myös ylisuuret farkut ja tummansininen huopahuivi sekä risaiset, sisältä karvatopatut skeittikengät, jotka oli laitettu "sinne päin" jalkaan, sillä kenkien punaiset nauhat sojotti joka suuntaan ja kengät olivat muutenkin räjähtäneen näköiset. Meinasin saada syövän siitä näystä. Kaiken lisäksi, kun awkwardisti halasimme siinä alussa, tunsin, että nahkatakin alla on luikku jätkä.

Menimme El Gringoon. Hirveä-Hemmo oli kuulemma käynyt sielä pari kertaa ja se on kuulemma aika kiva paikka. Mielestäni El Gringo oli aika kämäinen paikka. Siellä oli vähän pimeää ja tavallaan olin ihan loinen siitä, sillä sinne tuskin kukaan katsoisi sisään tai todennäköisyys, että kukaan tuttu tulisi sinne tilaamaan huurteiset oli olematon. Päädyimme tilaamaan teetä. "Otetaan nyt aluksi ainakin," sanoi Hirveä-Hemmo. Päässäni huusin: "Teehen tämä kyllä jää!" 

Menimme istumaan yhden pöydän ääreen odottelemaan hetkeksi, että teekuppimme saapuisivat. Hirveä-Hemmo alkoi selittämään, että oli ollut eilen juhlistamassa kaverinsa kanssa 25-vuotissynttäreitään ja että he olivat Fortessa ja että siellä oli yllättävän paljon porukkaa - 11 italialaista. Hirveä-Hemmo selitti, että yleensä osaa juoda maltilisesti, mutta kun kaveri tarjosi, niin tuli otettua paljon enemmän, mitä yleensä ja matkalla kotiin hänellä oli nousuhumala. Hirveä-Hemmo ei kuulemma tykkää mennä humalassa nukkumaan, vaan tykkää humalassa avata läppärin ja tehdä sillä kaikenlaista. Hirveä-Hemmo laittoi myös kuulemma pari viestiä muutamalle kaverilleen ja hänelle ei tainut tulla kuin pari thypoa - niin hän sen lausi, thypoa... Hirveä-Hemmon mielestä muutenkin, jos joku on humalassa ja sillä ihmisellä on monta thypoa viesteissään silloin, niin se humalainen ihminen todennäköisesti feikkaa thyponsa, koska kyllä ihminen pystyy kirjoittamaan oikein humalassakin, jos keskittyy siihen.

Baarimikko toi meille teemme ja Hirveä-Hemmo alkoi ihmettelemään, että mitä teetä se oikein oli. Vihreää pussiteetä se oli. Hirveä-Hemmon mukaan pyramiiditeepussit on parempia kuin tavalliset teepussit, sillä teen maku niissä pääsee kunnolla oikeuksiinsa, kun teelehdet pääsevät vapaasti kellumaan siinä pussissa. Hirveä-Hemmo ei kuulemma juo yleensä muuta kuin teetä ja pistää siihen aina hunajaa. Että hunaja on niin terveellistä, että ei haittaa vaikka sitä vähän enemmän pistääkin, että ei ole niin pahaa vetää paljon hunajaa kuin limpparia. Siitä Hirveä-Henri veti hienon aasinsillan, että kannattaa juoda oikeita limppareita, eikä mitää light- tai muita sokeriton-/makeutusaineversioita, koska ne ei ole hyväksi terveydelle ja huijaa kehoa, että on terveellisiä, vaikka ei oikeasti ole. Sitten Hirveä-Hemmo totesi myös, että hän juo Lidlistä ostettua Latte Capuccino -pikakahvia ja laittaa myös siihenkin hunajaa sekaan. Kun sanoin, että kuulostaa hassulta laittaa kahvin sekaan hunajaa, Hirveä-Hemmo totesi, että se ei olekaan tavallista kahvia, että siihen kyllä sopii hunaja ja että tuo Lidlin kahvi maksaa vain 2 euroa ja muistuttaa Dumle- tai Daim-kahvia, joka maksaa paljon enemmän ja sisältää vähemmän pikakahvipusseja kuin Lidlin Latte Cappuccino.

Yritin juoda teeni mahdollisimman nopeasti ja kun sain sen juotua, menin muka käymässä vessassa ja pistin viestiä hyvälle ystävälleni, joka on ennenkin pelastanut minut kamalilta treffeiltä. Kun tulin takaisin vessasta, järkytyin vielä enemmän: Hirveä-Hemmo oli ottanut takkinsa ja piponsa pois. Hirveä-Hemmolla oli ylisuuri, likainen, valkoinen myttyinen paita ja hänen kusenvärisissä polkkahiuksissa oli jäätävä maantieruskea juurikasvu. Muutenkin Hirveä-Hemmon hiukset olivat klönttiset ja rasvasennäköiset.

Menin takaisin istumaan Hirveä-Hemmon seuraan ja ystäväni soittikin muutaman minuutin kuluttua kertoen, että tarvitsee apuani, sillä unohti avaimensa kotiin ja tarvitsee minun hallussa olevat vara-avaimensa. Yritin esittää mahdollisimman hyvin yllättynyttä, eikä hyppiä riemusta, että pääsen pois Hirveä-Hemmon seurasta. Selvästi minulla on näyttelijän lahjoja, sillä Hirveä-Hemmo uskoi, että minun piti oikeasti mennä pelastamaan ystävä hädästä. Hän kuitenkin oli hyvin yllättynyt, että lähtisin niin pian ja että trefimme jäivät niin lyhyeiksi. Jouduin jäämään hänen seuraan siksi aikaa, että hän sai teensä juotua. "Saa kaveris vähän opetusta, kun joutuu odottelemaan vähän ulkona, ennen ku tuut päästämää hänet sisäl."

Hirveä-Hemmo halusi myös saattaa minut edes jonkin matkaa ystävälleni. Sanoin, että ystäväni asuu kovin kaukana, että ei Hirveä-Hemmon nyt koko matkaa tarvitsisi minua saattaa. (Oikeasti ystäväni asuu Linnankadulla.) Kävelimme Hirveä-Hemmon kanssa pitkin Linnankatua ja yritin koko ajan pysyä hänestä mahdollisimman kaukana, mutta hän tuli koko ajan minuun kiinni, joten kävelin melkein koko matkan kiinni rakennuksissa tai rännissä. Hiveä-Hemmo selitti, että hänen piti laittaa pipo päähän aluksi, koska hänen hiuksensa olivat märät (eivät siis rasvaiset, niin kuin olin ajatellut).

Hirveä-Hemmo kertoi hakevansa opiskelemaan arkkitehdiksi, koska hän on niin luova ihminen, joka omaa "out of the box thinking" -tyylin. Hyvin luovasti Hirveä-Hemmo ainakin pukeutuu. Hirveä-Hemmolle kuulemma sopisi arkkitehdin työ, koska hän ei ole mikään läksyjä tekevä ihminen ja ei tykkää päntätä kokeisiin. Matikka on Hirveä-Hemmolla kuulemma vähän ruosteessa, että sitä pitää harjoitella pääsykokeeseen. Mielellään Hirveä-Hemmo haluaisi päästä Helsinkiin, mutta ei Tampereessa tai Oulussakaan mitään vikaa ole. Hirveä-Hemmo on alkuperäisin Pohjanmaalta ja on menossa pääsiäisenäkin käymään siellä katsomaan pääsiäiskokkoja.

Linnankatu 35 kohdalla tiemme onneksi erkanivat ja Hirveä-Hemmo lähti yo-kylässä olevaa kotiaan kohti. Pelkäsin, että Hirveä-Hemmo haluaisi pussata, sillä hänellä oli simmonen pusuilme, joten halasin häntä nopeasti ja vetäydyin hänestä eroon. Hirveä-Hemmo sanoi, että viestitellään myöhemmin ja että pitää nähdä toistekin. Hymyilin ja sanoin väkinäisesti: "Juu," ja päässäni huusin: "Ei vitussa kyllä nähdä!"

Soitin ystävälleni, kun Hirveä-Hemmon selkä kääntyi kulman takaa. Ystäväni lupasi tulla minua vastaan, että saisin kerrotua hänelle kamalasta Hirveä-Hemmosta. Matkalla takaisin päin juoksin aina rakennusten välistä siltä varalta, että Hirveä-Hemmo oli hidas kävelija ja näkisi minut vahingossa menossa samaan suuntaan kuin hän. En onneksi törmännyt häneen, se olisi ollut aika noloa. 

Että sellainen tapaus tällä kertaa. Miten tällaisia jätkiä syntyy tähän maailmaan? Jos minä saan pojan, lapseksi siis, niin minähän kasvatan hänestä kunnon miehen, enkä tuommoista ihme hörhöä. Toisaalta ehkä hälytyskellojeni olisi pitänyt soida jo silloin, kun juttelimme Hirveä-Hemmon kanssa Tinderissä, sillä hän laittoi melkein jokaisen viestin perään karhun. Kukaan ei laita karhua viestien perään, varsinkaan Tinderissä... että oma vikani taas, että tuommoisille treffeille taas jouduin.

Kuka käyttää joulupukki-hymiötä muuta kuin jouluna ja kuka käyttää tuommoista ihmeellistä lilaa oliota?
Ääniviestissä oli: "Moikka! Saitko autettuu?"

Poistin meidän keskustelun, mutta Hirveä-Hemmo kyseli vielä, olinko jo kotona ja onko minulla aikainen aamu huomenna. Vastauksena viestiini, että olin kotona ja huomenna kahdeksan aamu, hän toivotteli hyviä öitä ja kutsui minut yo-kylään juomaan teetä joku kerta...

Insinööri-ingelmat part 2: Tärisijä-Tatu

Tähän alkuun pakko päivittää, että Kesä-Esa pyysi sitten anteeksi käytöstään, mutta en edelleenkään tiedä, mitä hän haluaa vai haluaako hän edes mitään. Hän on niin vaikea tapaus, että parempi unohtaa hänet kokonaan. (Välillä kyllä iskee herkkiä hetkiä, jolloin sorrun lähettämään hänelle jonkun viestin. Mutta ehkä opettelen taas elämään ilman häntä ja en laita mitän viestejä, ellei hän aloita keskustelua.)

Niin, tosiaan Tärisijä-Tatu. Hän ei ole kyllä enää ongelma, hänestä on päästy eroon. Mutta koska oli part 1, niin pakko kirjoittaa part 2 myös. Eli tosiaan tutustuin Tärisijä-Tatuun Tinderin kautta, niin kuin Kesä-Esankin. Hän paljastui insinööriksi, joka lukee lääkikseen ja pyrkii sinne tänä keväänä. Tärisijä-Tatu vaikutti mukavalta ja potentiaaliselta poikaystävältä, teoriassa siis ainakin.

Tapasimme ensimmäisen kerran Kopkolmion edessä ja menimme siitä sitten Fonttaanaan. Hän tarjosi minulle kaakaon ja juttelimme tunnin verran niitä näitä. Välillä tuli hiljaisia awkward-hetkiä, jolloin kumpikaan ei keksinyt, mistä puhua ja tuijottelimme seiniä ja ikkunasta ulos. Tärisijä-Tatu vaikutti muutenkin olevan hyvin hermostunut. Selvisi, että hänellä on kaksi siskoa, toinen naimisissa ja asuu Maskussa omakotitalossa miehensä kanssa ja että he tapasivat vanhojen risteilyllä (missä minun vanhojen risteilyn unelmien mies?!), ja toinen siskoista käy Nousiaisten lukiota. Tärisijä-Tatu sanoi pitävänsä fysiikasta ja toivoikin, että tämän vuoden lääkiksen pääsykokeessa on paljon fysiikan laskuja.

Fonttaanan jälkeen päädyimme kävelemään ympäri ämpäri Turun keskustaa, hiljaisilta awkward-hetkiltä emme välttyneet kävelylläkään. Loppujen lopuksi hän saattoi minut bussipysäkilleni ja odotti vartin verran kanssani siinä, ennen kuin bussini saapui. Oli muuten aika kiusallinen vartti.

Näimme Tärisijä-Tatun kanssa toisen kerran. Hän halusi niin kovasti nähdä, joten menimme leffaan. Hän siis ehdotti, että menisimme leffaan katsomaan American Sniperia. Oli muuten hyvä, että kannattaa ihmeessä mennä katsomaan. Sovimme, että näemme viideltä Finnkinolla, Tärisijä-Tatu oli varanut meille liput. Hän kuitenkin sanoi tulevansa vähän myöhässä, ja syy myöhästymiselle selvisi, kun olimme ostaneet liput. Olimme siis sunnuntaina leffatreffeillä ja silloin sattui olemaan myös kansainvälinen naistenpäivä, ja Tärisijä-Tatu oli käynyt ostamassa minulle irtokarkkeja. Ne oli punaisia marmeladi-sydämiä. Tosi hyviä.

Ele oli tosi suloinen, mutta Tärisijä-Tatu oli niin pelokas, kun hän antoi minulle irtokarkkipussin, että jotenkin siinä itellekin tuli vähän ihme levoton olo. Meillä oli tunti aikaa ennen leffan alkua joten kävelimme vähän jokirantaa pitkn ja menimme kauppaan hakemaan leffaherkkuja. Yritin tarjoutua tarjoamaan hänen leffaherkut, kun hän tarjosi viimeksi kaakaoni, mutta hän halusi maksaa itse + koska oli naistenpäivä, niin olisi kuulemma ollut väärin antaa minun maksaa hänen ostoksensa.

Kun pääsimme istumaan paikoilemme, Tätisijä-Tatu tuntui rentoutuvan ja puhui paljon vapaammin. Leffan jälkeen Tärisijä-Tatu kyseli, onko minulla kiirettä. Loppujen lopuksi päädyimme kävelemään hänen luokse. Tärisijä-Tatulla oli tosi kiva kämppä, kaksio. Päädyin kommentoimaan kaikkea Tärisijä-Tatun kämpässä vaan saadakseen keskustelua aikaan ja välttääkseen hiljaisia hetkiä, kommentoin hänen: tauluja, kirjahyllyä, sohvaa pöytää, vaatekomeroa, dvd- ja kirjakokoelmaa, kitaroita, pokaaleja ja kelloa. Lähdin jopa seikkailemaan ja kattomaan hänen kämpän muita osia ja loppujen lopuksi päädyimme molemmat seisomaan hiljaa tekemättä yhtään mitää ja tuijottamaan seinää.

Sanoin Tärisijä-Tatulle, että ehkä olisi parempi, että lähtisin kotiin, kun kello lähestyi kymmentä. Puin kengät ja aloin laittamaan huivia, kun Tärisijä-Tatu tarttui käteeni ja sanoi hermostuneesti: "Älä mee viel!" Katsoin häntä kysyvästi ja hän alkoi mumisemaan, että hän ei ole oikein hyvä näissä jutuissa ja että hän on ajatellut tekevänsä niin jo pitkään aikaan ja ei vaan ole uskaltanut tehdä mmitään, mutta nyt hänen on pakko, vaikka ei hän tiedä, että miten sen nyt sitten oikein aloittaisi. Seisoin siinä ja mietin vaan, että voi nyt helvetti, pussaa jo, vaikka en edes halunnut pussata hänen kanssaan, kun tuommoinen sönkätys vei kaikki halut. Tärisijä-Tatu veti minut lähelleen ja hänen käsi alkoi tärisemään ja hänen hengitys alkoi tärisemään ja kun aloitimme pusun, niin hän ei edes kunnolla osannut tehdä mitään, tuntui kuin hän olisi halunnut syödä suuni. Otin siinä sitten ohjat käsiini ja näytin Tärisijä-Tatulle, miten kuuluu pussata. Ei hän silti kylläkään sitä oikein hyvin handlannut, Tärisijä-Tatun huulet olivat kuin kuolleet lahnat.

Siinä sitten pussailin Tärisijä-Tatun kanssa kiusaantuneesti ja odotin, että koska se loppuu. Vihdoin irrottauduimme ja sain kiskottua takin niskaani. Tärisijä-Tatu kyseli, löydänkö varmasti bussipyysäkille vai tuleeko hän saattamaan. Arvasin, että hän ei anna asian olla, ennen kuin vastaan, että hän voisi tulla saattaamaan, joten pyysin häntä sitten saattamaan itteni bussipysäkille. Kävelimme käsi kädessä pysäkille ja mielessäni vain kiljuin, miksiiii!!

Pysäkillä oli semmoinen höskä, joka näytti, että kuinka monen minuutin päästä bussi on tulossa ja se näytti seitsemää. Yritin vinkata, että bssi tulee pian ja Tärisijä-Tatu voi kyllä mennä takaisin kotiin, että minä kyllä pärjään, Mutta Tärisijä-Tatu ei voinut mennä kotiin, sillä Tärisijä-Tatu halusi jäädä odottamaan bussia kanssani. Hetken päästä Tärisijä-Tatu alkoi taas sössöttämmään jotain, käänsi minut kasotusten häntä kohtaan ja alkoi lahnamaisen pussailunsa. Jossain välissä Tärisijä-Tatu totesi, että toivittavasti bussi ei mene ohi, kun me siinä pussaillaan. En sanonut ääneen, että minähän en sitä bussia ohitseni päästä. Bussi tuli, annoin Tärisijä-Tatulle halin ja pikaisen pusun ja hyppäsin kyytiin. Bussikuski sanoi: "Anteeksi, että tulin huonoon hetkeen häiritsemään teitä." En siinä viitttiny sanoa, että ihan hyvä vaan, että tulit, sillä Tärisijä-Tatu oli kuuloetäisyyden päässä.

Tärisijä-Tatu halusi nähdä kolmannen kerran ja silloin sanoin hänelle, että ehkä huono idea, kun en tunne kipinää ja hän tuntuu olevan hyvin ujo ja huomaan, että alan itsekin varoomaan sanojani ja tekojani hänen seurassa. Hän halusi, että keskustelisimme asiasta kasvotusten ja kävin viime viikon maanantaina puhumassa hänen luona. Tärisijä-Tatu tuntui olevan paljon rentoutuneemman oloinen ja sovimme, että koitamme vielä kerran, että menemme pelaamaan hohtominigolffia ja katsotaan, miten sujuu.

Eilen kysyin, olemmeko edelleen menossa hohtominigolffaamaan, niin kuin olimme ajatelleet, ja sieltä tuli vastauksena, että ehkä parempi antaa asian olla. Tärisijä-Tatu oli kuulemma miettinyt asioita itsekseen ja todennut, että olen ollut oikeassa (ainahan minä olen), että me ei oikein sovita hänen kanssaan yhteen. Toivotin hänelle hyvät jatkot ja että toivottavasti hän löytää supertytön itelleen ja Tärisijä-Tatu heitti samat sanat takaisin.

Onnea vain Tärisijä-Tatun tulevalle tyttöystävälle! Toivottavasti hän on saanut pusukokemusta siihen menneessä ja lopettanut tärinänsä.

Insinööri-ingelmat part 1: Kesä-Esa

Ei ole kirjoitusvirhe otsikossa, ei. Oli pakko saada alkusointu ja en keksinyt mitään i:llä alkavaa ongelmasanaa, niin insinööriongelmista tuli insinöri-ingelmat.

Insinöörit eivät ole yhtä ongelmallisia kuin tradenomit, mutta kyllä insinööreissä on oma tuskansa + heitä on myös ihan liikaa. Opiskeleva (ja miksei valmistunutkin) jätkä on joko tradenomi tai sitten insinööri. Ennen mietin, että on pahempi, että jätkä on tradenomi kuin insinööri, mutta nyt en enää oikein tiedä. Taitaa molemmat alat olla tällä hetkellä samalla "et sitten muuta keksinyt?" -listallani.

Kesä-Esa on insinööritapaus number one. Arvatkaapas, missä tutustuimme Kesä-Esan kanssa viime kesänä? Tättärädäääääääää... TINDER! Oi, kyllä! Matchasimme juuri ennen matkaani Portugaliin ja juttelimme pari tuntia ennen, kuin hyppäsin kaverini kanssa Express Bussiin nach Helsinki-Vantaa Airport. Kesä-Esa oli kesäihastukseni, sillä Kesä-Esalla oli potentiaalisen poikaystävän ominaisuudet.

Kesä-Esa halusi nähdä kanssani, ja menimme kahville. Tähän väliin on kerrottava, että kesätapahtumat Kesä-Esan kanssa sijoittuvat kesä-heinäkuulle. Näimme kuudelta ja treffit venyivät ilta yhdeksään asti. Meidät häädettiin kahvilasta seitsemän aikoihin, ja menimme sitten kävelylle ympäri ämpäriTurun keskustaa. Olin tullut silloin pyörällä ja koska viime kesäkuu oli aika vilpoinen, molemmilla oli nahkatakit päällä. Illan edetessä alkoi tulla kovin kylmä ja Kesä-Esa tarjoutui heittämään minut ja pyöräni autollansa kotiini.

Meillä oli tosi mukavaa yhdessä, puhuimme taukoamatta kaikennäköisistä asioista: perhesuhteista, koulusta, ystävistä, miten päädyimme opiskelemaan, mitä opiskelemme, leffoista, sarjoista, kirjoista, lempiherkuista ja vaikka mistä. Kesä-Esa oli silloin eronnut kuukausi takaperin tyttöystävästään, heidän suhde kesti 2 vuotta. Tiesin, että Kesä-Esa tuskin halusi heti takaisin vakituiseen suhteesen kenenkään kanssa pitkään aikaan, mutta silti ihastuin häneen.

Ensitreffien päätteeksi halasimme pitkään ja päätin antaa hänelle poskipusun, mutta hän onnistui kääntämään päänsä juuri siinä kohtaa jotenkin hassusti ja pusuni päätyi lähelle Kesä-Esan huulia poski-leukaosastoon. Jälkeenpäin selitin viestitse, ettei aikomukseni ollut pussata suulle, vaan antaa kiitospusu poskelle, että sain kyydin kotiin. Tämä selitys tapahtui sen jälkeen, kun Kesä-Esa laittoi pitkän viestin, että ei halua johdatella minua mihinkään, että hän ei ole valmis suhteeseen vielä pitkään aikaan ja haluaa vain tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa verkostoaan, Espoosta kun on kotoisin.

Niinä kahtena kuukautena näimme aika usein. Hän tuli innokkaasti seurakseni aina, kun kaipasin häntä. Hän korjasi pyöräni heijastimen, yritti korjata keikkuvat tuolini, auttoi minua vähän muutossa. Teimme vaikka mitä: metsästimme muuttolaatikoita, katsoimme kaksi leffaa, hieroimme toisiamme, kävimme kävelyillä, hän asensi pyykinpesukoneeni, paistoimme lettuja. Meillä oli tosi kivaa ja mukavaa yhdessä, juttelimme kaiken maailman asioista ja olimme monesti eri mieltä. Hän ei kuitenkaan lytännyt mielipiteitäni, vaan aina perusteli tosi hyvin, miksi hän on sitä mieltä, mitä on ja aina välillä (tai no aika usein) minulle tuli "totta, asiaa voi tarkastella noinkin, en tullut yhtään ajatelleeksi" -olo.

Vaikka näimme usein Kesä-Esan kanssa ja meillä oli tosi kivaa ja aina tapaamisten lopuksi halasimme aina pitkään ja tiukasti ja hänen kädet vaelsivat pitkin selkääni ja kylkiäni saaden ihoni kananlihalle,kun niin hyvälle se tuntui, emme ikinä pussanneet. Aina kun meillä oli sovittuna näkeminen, mietin, että joko sillä kertaa saisin pusun.

Kyllä minä pusuni sainkin. Viidennellä tapaamiskerralla, kun olin jo muuttanut nykyiseen asuntooni, Kesä-Esa tuli letuille. Kävimme silloin myös ulkona kävelyllä ja katsoimme Crash-leffan. Leffan jälkeen kuuntelimme Kesä-Esan lempimetallibändejä. Ja sen nyt sanon, että minä en ole mikään metallifani, mutta Kesä-Esan vuoksi kuuntelin, olisin voinut jopa kuunnella örinämusiikkiakin, jos hän olisi siitä pitänyt. Jossain vaiheessa aloimme katsoa Youtubesta huumorivideoita: Ihmebantu, inttihupia, youtubaajien viedoita. Päädyimme lopuksi katsomaan Niko Kivelän tunnin pituista videota ja kun se loppui, huomasimme kellon olevan jo 1 yöllä.

Kesä-Esa oli juuri toipumaisillaan flunssasta ja hän sanoi minulle: "Jaahas, oot valvottanu mua nyt. Täs on nyt kaks vaihtoehtoo: joko lähen nyt heti himaa nukkuu tai sit annat mun luvan jäädä tänne yöks." Sitä ei tarvitse olla mikään Einstein tietääkseen, mitä vastasin hänelle. Oi kyllä, Kesä-Esa jäi yöksi!Olin niin innoissani silloin, "Viimein saan pusun!" ajattelin.

Jaaaaa.... en saanut sitä pusua. Koko yön lusikoimme ja tuhisimme nenät toisen selkää vasten ja kädet vaeltelivat pitkin kylkiä ja selkää ja jalkoja, mutta mitään ei tapahtunut. Olin niin ihastunut Kesä-Esaan, että minulle riitti ihan sekin, että hän piti minua tiukasti lähellään ja silitteli selkääni. Aamulla sama tilanne: silittelyä, hipsuttelua, keskustelua ja silmiin katsomista. Jossain vaiheessa katsoin vain häntä ja olin ihan hiljaa ja hän kysyi:"Mitä?" ja kun en vastannut, hän kääntyi kyljellään minua kohti toisti kysymyksen ja kun en taaskaan vastannut, hän tuli lähelleni, otti toisella kädellä kasvoistani ja pussasi. Pusu oli lyhyt, hento ja söpö, mutta olin seitsemännessä taivaassa onnesta. Me pussasimme!!Söimme Kesä-Esan kanssa aamupalaa ja hän kustui minua kotihengettäreksi. Kun Kesä-Esan piti lähteä, pyysin vielä yhden pusun ja hän antoi pikaisen suukon.

Pusukerran jälkeen näimme vielä muutaman kerran, mutta odottamaani pusua tai toivomaani imuttelusessiota ei tullut. Kesä-Esasta oli pusukerran jälkeen tullut etäinen: hän ei vastanut viesteihini enää niin nopeasti tai jätti vastaamatta kokonaan, hän oli jotenkin kylmä. Tuntui, että jutun todennäköisyydet kehittyä vakavammalle pohjalle pienenivät entisestään. Yhtenä kertana en enää jaksanut olla ymmärtävä ja kysin Kesä-Esalta, mitä hän haluaa, kun hän sanoo toista ja tekee kuitenkin toista. Kesä-Esa esitti tyhmää: "Miten muka sanon toista ja teen ihan vastakkaista?" En siinä hänelle viittinyt avata, että kaverit eivät jää yöksi ja hiplaile ja pussaa. Kesä-Esa kuitenkin sanoi, että kavereita olemme, ainakin hänen mielestä. Tämän selvittelyn jälkeen emme puhuneet, enkä nähnyt Kesä-Esaa sinä kesänä enää.

Tähän ei kuitenkaan vielä Kesä-Esa seikkailuni päättyneet. Latasin tammikuun lopulla Tinderin uudestaan ja Kesä-Esa tuli vastaan, Painoin sydäntä ja meistä tuli Tindermatchit helmikuun alussa. Kesä-Esa laittoi viestiä Tinderissä: "Ihankuin oisit jostain tuttu :D. Kiva profiilikuva sulla muuten :)" Heitin hänelle jotain takaisin muutama päivä myöhässä ja hän kyseli kuulumisia. Siirryimme juttelemaan whatsappiin ja keskustelun tunnelma oli humoristinen.

Saman viikon perjantaina iski kova tylsyys ja spontaanisti pyysin häntä kahville. Näimme Cow:ssa ja hän tarjosi kaakaon ja juttelimme kaikennäköistä, ihan kuin puolen vuoden puhumattomuustaukoa ei ollut. Viihdyimme kahvilassa pari tuntia ja jotenkin päädyimme luokseni kuuntelemaan Kesä-Esan metallimusiikkia. Makoilimme sängyssä ja juttelimme ja kiusasin häntä, että eikö hän voisi sanoa pari sanaa venäjää, kun kerta opiskelee sitä ja aikoo mennä syksyllä vuodeksi sinne vaihtoon. Kesä-Esasta huomasi, että hän piti siitä, että kiusoittelin häntä, mutta hän ei silti suostunut puhumaan venäjää. Aika venyi taas pitkäksi ja kello oli taas yhden paikkeilla. Sanoin Kesä-Esalle, että hän voi jäädä yöksikin, jos haluaa. Niin hän jäi.

Taas lusikoimme koko yön ja hän piti minua tiukasti lähellään ja huomasin, että pikkuesaki on hereillä. Mietin koko ajan, uskallanko pussata tai tehdä asialle jotain. Nössö, kun olin, niin en tehnyt mitään, eikä kyllä Kesä-Esakaan. Aamulla loikoilimme aika kauan sängyssä ja juttelimme ja siinäkin kohtaa mietin, että uskallanko vai en ja en uskaltanut ja sitten Kesä-Esan pitikin jo lähteä ja en saanut pusua.

Päätin, että kutsun Kesä-Esan viikon päästä lettuilemaan ja hän tulikin ja toi mukanaan skumppapullon: "Tenttiviikon loppumisen kunniaks, tässä sulle! Etten aina oo lokkeilemas." Söimme lettuja ja jutelimme ja kuuntelimme Kesä-Esan lempimetallibändejä ja mietin, että minun pitäisi nyt uskaltaa pussata häntä. En uskaltanut. En tiedä, miksi mutta hänen seurassa minusta tulee ihan nyhverö. Kenentahansa muun jätkän kanssa olisin jo edennyt petivaiheeseen, mutta Kesä-Esan kanssa tunnen oloni niin epävarmaksi. Hänen piti lähteä ja ainoa, mitä uskalsin tehdä, oli antaa hänelle poskipusu, josta Kesä-Esa tuntui hämmentyvän tosi paljon. Illemmalla juttelimme vielä noin tunnin verran ja keskustelun tunnelma oli vähän flirttaileva.

Taas iski puhumattomuus, joka kesti viikon verran ja sitten oli pakko kysyä, että oliko hän tulossa Karusellibileisiin, Turun ensimmäisiin suuriin poikkitieteellisiin opiskelijabileisiin. Hän sanoi, että suunnitelmissa oli tulla, mutta lippua ei ole tullut vielä hankittua.

Hän tuli kuin tulikin niihin bileisiin. Karusellibileissä törmäsimme moneen otteeseen, mutta Kesä-Esa tuntui häpeävän minua. Ensimmäisen kerran, kun näimme ja yritin ylläpitää smaltalkia, hän ei oikein lämmennyt.

Minä: "Ootteks te ollu kauna tääl?"
Kesä-Esa (tylsistyneellä äänellä ja katse alta kulmiain): "Ei me oikein, tultii just ja juodaa kaljaa."
M: "Aijaa, saitteks te merkit vai oks teil vaa noi rannekkeet?"
K (tylsistyneellä äänellä ja katse alta kulmiain); "Ei, meil on vaa nää rannekkeet."
M (tajusin, että oli aika lähteä, kun noin kylmä vastaanotto): "Okeei, no me mennään, törmäillään!"
K (nyökkäsi): "Mooi."

Törmäsimme käyävillä ja tanssilattialla kolmen aikoihin. Minä olin ystäväni ja hänen kaveripojan kanssa tanssimassa, kun ystäväni kysyi, oliko Kesä-Esani Börsin tanssilattian kaiteilla seisomassa ja katsomassa minua. Käännyin ja kyllä, Kesä-Esa tuijotti. Huomasin hänen vilkuilevan minua moneen kertaan ja minä katsoin takaisin pari kertaa, ja sitten hän lähti. Ystäväni käski juosta Kesä-Esan perään ja pussata ja minähän juoksin, mutta onnistuin kadottamaan hänet. Kävelin takaisin tanssilattiaa kohti ja huomasin, että Kesä-Esa oli vain vaihtanut paikkaa kavereittensa kanssa. Kesä-Esa seisoi kädet lanteilla ja katseli tanssilattialle. Otin hänen toisesta kädestä kiinni ja koitin vetää häntä mukaani samalla, kun sanoin: "Tuu mun kaa tanssii!" Ja Kesä-Esa ei edes päästänyt kättäänsä pois lanteilta, katsoi minua ihmeellisesti ja sanoi: "Mooi vaan!" Siinä vaiheessa otsassani muutenkin seissyt kyrpä kasvoi kilometrejä lisää, päästin otteeni hänestä ja sipsutin tanssilattialle ystäväni ja hänen kaveripojan luokse.

Pilkkua ennen menimme hakemaan takkimme ja lähtiessämme pääovista ulos törmäsimme Kesä-Esaan. Hän oli kavereittensa kanssa siinä ja jutteli puhelimessa. Katseemme kohtasivat. mutta kumpikaan ei hymyillyt tai sanonut mitään. Otin ystäväni kädestä kiinni ja käskin kävelemään reippaasti. Tietääkseni hoidin "olen vitun kylmä sinua kohtaan" -manööverin tarpeeksi hyvin.

Ei ole Kesä-Esasta kuulunut mitään Karusellibileiden jälkeen, enkä aio lähettää hänelle oma-aloitteisesti yhtään mitään. Ärsyttävintä tässä on nyt se, että Kesä-Esa antoi taas ymmärtää jotain, vaikka ei sitten kuitenkaan ja sitten hän oli tuommoinen dickhead, mikä yllätti minut suuuresti. Hän on aina ollut niin mukava ja kiva, kun olemme nähneet. En olisi uskonut, että hän pystyy olemaan tuommoinen.

Aion unohtaa hänen olemassaolonsa niin pitkäksi aikaa, kunnes hän päättää antaa kuulua itsestään. Ainoa ongelma tässä on se, että aina kun avaan jääkaapin, niin sieltä hymyilee Kesä-Esan antama skumppapullo... Sittä on päästävä eroon mahdollisimman pian!

Traumat

Tiistaina traumatisoiduin pahasti taas vähäksi aikaa. Voi jummi jammi, en kyllä pane seuraavan kerran ennen kuukautisia, niin pahat traumat sain toissapäivänä.

Tapasin yhden Amatöörin. Ennen tiistaita näimme hänen kanssaan muutama viikko takaperin Fontanassa. Amatööri tarjosi minulle silloin kaakaon ja joimme myös appelsiinivettä ja juttelimme kolme vai neljä tuntia putkeen hänen kanssaan. Olin aika skeptinen niitä treffejä kohtaan, koska en oikein pitänyt Amatöörin viestihuumorista. Olen huumorintajuinen ja minusta monet asiat ovat hauskoja, mutta sitten, kun juttu alkaa mennä rotuvitseiksi, niin siinä kohtaa ei enää oikein naurata.

Tapasimme siis silloin Fontanassa ja hän yllätti minut positiivisesti, että oli oikeasti fiksu ja hauska ja aika kului hänen kanssaan tosi nopeasti. Hän saattoi minut illan päätteeksi bussipysäkilleni ja antoi lopuksi halin. Myöhemmin sinä iltana, kun olin jo päässyt kotiin, hän laittoi viestiä ja juttelimme hetken aikaa. Jossain vaiheessa Amatööri sanoi, että halusi tarkentaa asioita, että hän ei etsi mitään suhdetta ja ei halua, että saan vääränlaisen kuvan meidän jutusta. Kerroin, että hyvä tietää ja etten tiedä itsekään, mitä haluan, niin parempi saada faktat tiskille saman tien. Juttelimme vielä jotain, että voisimme nähdä joskus panomielessä.

Tiistaina sitten näimme panomielessä tai no, miten sen nyt ottaa... Sanoin hänelle kuitenkin aikaisemmin, etten halua, että hänelle se on itsestäänselvyys, että kun hän tulee luokseni (Amatööri kun asuu vielä vanhempien luona ylläripylläri), että ryhdytään heti hommiin, vaan että tapaamisen pääpointtina ei ole seksi. Sanoin, että nähdään ja katotaan, mihin ja miten asiat etenee, mutta että ei panna samantien, kun hän astuu ovesta sisään. Hän suostui ja sanoi vielä: "Ei sitä tiiä, jos ees jaksan :D"

Amatööri tuli joskus seitsemän aikoihin tänne. Maailma tai siis Turku on pieni.. Amatöörin isoveli on asunut tässä samassa kämpässä vuoden verran vuonna 2009 - kuulostaa kauhean historialiselta. Aika alussa vierailuaan Amatööri kysyi, mistä tunnen yhden Raimon (=vakiopanoni). Ai, että! Olin siinä sitten, että kunhan tunnen vaan. Ei tainut oikein mennä läpi. Amatööri ja Raimo kävivät samaa lukiota ja olivat samalla luokalla... Pakko nyt tähän väliin sanoa, että Raimo vie 100-0!

Juttelimme Amatöörin kanssa siinä niitä näitä ja sitten hän otti minut kainaloon jossain vaiheessa ja ei siinä kauan kestänyt, kun aloimme pussailemaan. Olin hänen päällään sohvalla ja ensin hän otti minulta topin pois ja vähän aja päästä pienen taistelun jälkeen lähtivät myös rintsikat. Tarjouduin auttamaan häntä niissä, kun tuntui, ettei hän meinanut saada niitä auki, mutta tosi miehenä hän ei voinut apua hyväksyä ja hoiti homman itse. Siinä pussailimme aika kauan ja hän hipsutteli sormenpäillään selkääni ja siinä oli aika hyvä olla, kunnes vasen lonkkani alkoi kramppaamaan.

Siirryimme sängylleni (asun yksiössä, niin sohvalta sängylle ei ole pitkä matka) ja hän tuli päälleni makaamaan ja jatkoimme pussailua. Jossain vaiheessa siirryimme seuraavalle levelille = käsipeli mukaan. Siinä hommailtiin jonkin aikaa ja sitten hän töksäytti: "Ei vitsit, unohdin kortsut mun koululaukkuun!" Miettisin siinä kohtia, että pitäiskö vai eikö sanoa, että kyllä minultakin muutama kortsu löytyy. Päädyin sanomaan, että omistan minäkin kortsuja, mutta olisi pitänyt näin jälkeenpäin ajateltuna jättää sanomatta.

Hain hänelle kortsun ja käskin häntä laittamaan itsensä kuntoon sillä aikaa, kun itse kävisin vessassa. Vessasta tultuani katsoin häntä hämmentyneenä. Amatööri oli rullannut kortsun kokonaan auki ja tuijotti minua ja oli: "Tuu auttamaan mua laittamaan tää." Voi pyhä Sylvi sentään! Kuka tyhmä tekee noin? Siinä aloin epäilemään, että oliko Amatööri neitsyt vai eikö hän ole koskaan elämässään kortsua käyttänyt. Yritin rullata kortsun takaisin ja pistää sitten sen Amatöörin kalulle, mutta se ei oikein onnistunut ja jouduin heittämään kortsun roskiin. Otin toisen kortsun esille ja aloin itse laittamaan sitä hänelle. Amatöörin kalu oli siinä vaiheessa aika surkeassa kunnossa ja sitä piti herätellä henkiin. Kun sain sen taas pystyyn, niin ryhdyin laittamaan sitä uutta kortsua paikoilleen ja Amatööri auttoi. Tosin olisi pitänyt sanoa hänelle olla koskematta siihen kortsuun, hän nimittäin otti kortsun reunoista kiinni, venyytti ne ja siirsi kortsua alemmas venyttäen sitä molemmista päistä..

Siinä vaiheessa, kun kortsu oli paikoillaan Amatöörin vehje taas lurpsahti. Päässäni vain soi: "Seriously, get your shit together!" Oikeasti, ei voi lurpsahdella niin nopeasti siitä, kun saa sen taas ylös. Minun piti taas herätellä pikkuveikka henkiin ja sainkin sen elämään, mutta kun pikkuveikan oli aika ryhtyä tosi toimiin, hän taas kuoli. Sanoin Amatöörille, että jos lopettaisimme ja kokeilisimme joku toinen kerta, mutta ei! Amatööri veti hanskaan minkä jaksoi, mutta pikkuveikka ei enää suostunut nousemaan ja Amatööri yritti tunkea pikkuamatöörinsä salaisuuksieni kammioon, mutta ei hän tietenkään sitä sinne saanut. Vaikka monta kertaa yritti, niin ei päässyt pikkuveikka pesälle.

Amatööri otti kortsun pois ja minä kävin heittämässä sen roskiin ja hän töksäytti: "Se taisi revetä.." Olin ihan hämmentynyt. Missä vaiheessa se muka repesi, sehän tuntui olevan ihan kunnossa? Sovimme, että käyn seuraavana päivänä ostamassa jälkiehkäisypillerreitä varoiksi. Hän maksaisi niistä puolet.

Illalla en saanut unta ja menin täyttämään sen kakkoskortsun vedellä ja puristelin sitä joka paikasta nähdääkseen, onko siellä muka oikeasti reikä. Kortsu oli ihan kunnossa, mistään ei suihkunut, ei edes tihkunut, vettä. Kerroin tästä havainnosta Amatöörille ja hän oli: "Mitä vittuu? Siin oli mällii pääl ku mä sen sulle annoin. Ihan varmana se repes!" Ei hän tainut myöskään tietää, että naisetkin erittävät aineita sieltä toisesta päästä.. Tarkistin vielä toisen kerran, ja ei suihkunu vettä mistään silläkään kertaa. Neuvottelin muutaman ystävän kanssa, että pitääkö se helvetin kallis jälkiehkäisypilleri käydä ostamassa, kun Amatööri ei edes saanut pikkuamatööriään pesään ja kun kortsukin on ehjä. Tulimme kaikki siihen tulokseen, että minä en mitään pillereitä mene ostamaan. Seuravaana päivänä ilmoitin Amatöörille, että juu juu, pilleri on ostettu ja nielaistu. Nyt vain pitää vältellä hänen näkemistä, kun hän haluaa nyt maksaa ne 7 € siitä syömättömmästä pilleristä. En voi vain sanoa, että ei hänen tarvise maksaa mitään, koska sitten hän rupeaa epäilemään jotain, mutta en myöskän voi ottaa hänen rahojaan.

Että tämmöiseen tilanteeseen jouduin tällä kertaa... Ei enää seksiä ennen kuukautisia!

Todistusaineistoa, että miehet ovat vaikeita ja että naisten valitus miehistä on oikeutettua

Olin tuossa perjantaina-lauantaina laivailemassa tyttöjen kanssa. Eilen illalla tulimme siis takaisin ja minulle sattui tämmöinen kiva juttu. Laivatarinan kerron joskus myöhemmin, koska ajattelin, että tämä asia on paljon tärkeämpi.

Hyvät naiset ja herrat, rakkaat lukijani! Olen monta kertaa elämäni aikana sanonut, että miehet ovat vaikeita ja naiset ovat niitä helpompia osapuolia. Monesti olen tästä asiasta miesten kanssa väitellyt ja yrittänyt todistaa, että olen oikeassa ja nyt sitten sain todistusaineiston käsiini. Se, joka tämän jälkeen väittää, että miehet ovat helppoja tapauksia ja naiset tekevät asioista vaikeita, voi mennä nurkkaan häpeämään ja sitten hypätä roskiin..

Eli pientä pohjustusta tähän alkuun vielä: näissä screenshoteissa keskustelen Perjantaitradenomin kanssa, sen, jonka kanssa minun piti mennä treffeille, mutta hän peruutti ja ei muuten olla vieläkään nähty hänen kanssaan. Keskustelu tapahtui eilen illalla tai tänään aamulla, miten sen nyt ottaa ja ajattelee. Mainitsen tässä vielä, että minun piti aluksi ostaa hänelle lakupiippuja laivalta, mutta sitten hän sanoi, että ei tarvitsekaan ostaa, kun hän ei ole ihan varma, että haluaako syödä niitä sittenkään... Sen pidemmittä puheitta, let the fun begin!

No niiin! Kuka on edelleen sitä mieltä, että miehet eivät ole vaikeita? Sitten tämä toinen kysymys, joka oilisi ehkä pitänyt kysyä ensimmäiseksi: onko joku sitä mieltä, että minä olen tehnyt tässä jotain väärin? (Mutta koska mielestäni en ole tehnyt väärin, niin kysyin sen vasta nyt.) Ja sitten kolmas ja tärkein kysymys: MITÄ VITTUA??! Siis anteeksi nyt vain, mutta miksi helvetissä jätkä alkoi aukomaan päätään minulle? Mielestäni olin ihan normaali ja kiva ja mukava anteeksipyynnön jälkeen, en minä kiukutellut hänelle. 

Ei ole muuten tullut vieläkään viestiä häneltä, enkä itse aio pistää hänelle yhtään mitään. Saa luvan pyytää anteeksi ensin ja selittää, että mikä häntä oikein vaivasi. Positiivisesti ajateltuna: sainpahan nyt ainakin todistettua, että miehet ovat vitun vaikeita! 

Infoon teitä, jos/kun tässä Perjantaitradenomitapauksessa tapahtuu jotain.

Mammanpoika

Koska tänään oli nätti sää ja aurinko paistoi ja oli muutenkin ihana päivä, niin ajattelin palata ajassa taaksepäin kesään ja fiaskotapaukseen - Mammanpoikaan.

Tutustuin Mammanpoikaan treffit.suomi24.fi:ssä. Jo pelkkä saittimaininta saa varmasti monet huokaisemaan ja pyörittämään silmiään. Tiedän, tiedän... Mammanpoika opiskeli palomieheksi ja oli hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa - söpö hymy, suklaasimät ja sixpackit ja kaikki. Vaihdoimme puhelinnumerot ja sovimme, että näkisimme joku kerta.

Selvisi, että Mammanpoika asui vanhempiensa luona Ruskossa, omakotitalossa. Hän kyllä oli kuulemma asunut aikasemmin omillaan, mutta joutui muuttamaan takaisin kotiin. Tapaamispäivä koitti. Sovimme, että hän tulee hakemaan minut autolla Ikean edestä ja ajamme siitä uimaan Ruskon vesikuopille ja sieltä sitten hänen luo (eli porukoiden luo). Ihmettelen näin jälkeenpäin, miksi suostuin moiseen, mutta tehty mikä tehty.

Ikean edessä seisoi turkoosinvärinen pieni auto, johon minun piti hypätä. Mammanpoika oli kyllä hyvännäköinen myös livenä, mutta jotenkin rotevamman näköinen kuin mitä kuvat antoivat ymmärtää. Ajoimme Ruskon vesikuopille, vai kutsutaanko niitä sittenkin hiekkakuopiksi? No, kuitenkin, ajoimme niihin ja Mammanpoika otti paidan pois ja ei hänellä mitään sixpackiä näkynyt. Olin niin pettynyt. Tai näkyi se silloin, kun Mammanpoika nosti kädet ylös ja venytteli, mutta muuten se oli piilossa.

Uimme vähän aikaa ja sitten hyppäsimme takaisin autoon ja Mammanpoika ajoi meidät vanhalle omakotitalolle. Menimme hänen huoneeseen kuljettuaan ensin läpi sotkuisen eteisen. Moikkasimme matkalla Mammanpojan pullukan äidin. Voi hyvää päivää, että hävetti! Vaihdoin märät bikinit Mammanpojan huoneessa sillä aikaa, kun hän meni juttelemaan äidilleen. Mammanpoika tuli takaisin ja kiipesimme hänen isoon sänkyyn katsomaan televisiota. Pääsin Mammanpojan kainaloon ja hän hiplaili sormillaan kättäni ja masuani katsoessamme jotain amerikkalaista överiksi vedettyä viihdeohjelmaa. Katkoilla suutelimme intohimoisesti ja katkojen loputtua palasimme taas katsomaan sivistyneesti ohjelmaa.

Yhdellä katkolla homma karkasi käsistä. Shortseja vedettiin kummaltakin alas, mutta panemaan en suostunut. Juttu päättyi Mammanpojan spermapurkaukseen suuhuni. Ihmettelen aina sperman makua: se ei oikein maistu millekään, mutta on niin lämmin ja jotenkin ehkä simmoinen imelä ja sitä ei oikein tee mieli niellä, mutta aina pakko niellä, ettei pahoittaisi toisen tunteita.

Tämän jälkeen meidän piti käydä kaupassa ostamassa iltapalaa, jota Mammanpojan äiti teki meille. Tuntui niin oudolta ja nololta katsoa vierestä, kun jätkän äiti teki meille salaattia ja paistoi pakasepatonkia uunissa. Ajattelin vain: "Tuolla Mammanpojan huoneessa me teimme kaikkea epäkorrektia, mitä ei vanhempien luona yleensä tehdä ja syystäkin. Ja tässä minä nyt seison ja katson, kun Mammanpojan äiti leikkaa tomaatteja ja kurkkuja ja salaatinlehtiä ja fetaa."

Iltapalan valmistuttua Mammanpojan äiti otti täyden lautasensa mukaan olohuoneeseen ja samoin teki Mammanpojan isä. Minä ja Mammanpoika jäimme keittiöön. Mammanpoika kauhi salaatin itselleen, otti kännykkänsä esiin ja alkoi tuijottamaan sitä samalla syöden iltapalaansa. Kännykästä alkoi kuulua ääniä ja hetken aikaa luulin, että Mammanpoika katsoi jotain traileria. Ei ollut traileri, Tajusin vasta hetken päästä, että Mammanpoika alkoi katsomaan How I Met Your Motheria... Luulin, että olisimme jutelleet hänen kanssaan, mutta hän päättikin katsoa jotain tyhmää sitcom-sarjaa, mikä dicki!

Kun olin syönyt ja Mammanpoika katsoi edelleen samaa jaksoa, käski hän minun mennä hänen huoneeseen odottamaan häntä. Sinne menin suljettujen ovien taakse ja tunsin itseni tosi tyhmäksi. Mitäköhän Mammapojan äiti ajatteli minusta? "Jaaha, taas uusi tyttönen meidän Mammanpojalla kierroksessa!" Ihan varmasti hän tiesi, mitä me Mammanpojan kanssa olimme tehneet. Ei  nyt varmaan ihan tarkalleen tiennyt, mutta kuitenkin.

Mammanpoika tuli takaisin ja loppuillan katsoimme televisiota ja hän ehdotti, että olisi heittänyt minut takaisin Ikealle, koska tunsi olonsa kipeäksi. Päätin, että minun suihinottojani ei noin vaan käytetä hyväksi ja sanoin, että voisin jäädä yöksi niin kuin aikasemmin olimme sopineetkin. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt lähteä sinä saman iltana, mutta ylpeys iski ja oli pakko jäädä yöksi. Menimme jossain vaiheessa nukkumaan ja en saanut unta ja sain kunnian kuunnella Mammanpojan jatkuvaa, ärsyttävää kuorsausta.

Aamulla heräsin siihen, että olin yksin huoneessa. Puin äkkiä vaatteet päälle ja lähdin etsimään Mammanpoikaa. Mammanpojan äiti tuli käytävällä vastaan, katsoi minua oudosti ja toivotteli huomenia. Löysin Mammanpojan olohuoneesta, hänellä oli kuumetta ja hän hoiteli jotain asioita koneella (oli riemurasiassa). En syönyt aamupalaa, vaikka minulle sellaista tarjottiinkin, sillä halusin päästä nopeasti pois Mammanpojan porukoiden talosta. Mammanpoika heitti minut Ikealle ja sen jälkeen en ole hänestä kuullut. Ja elimme onnellisesti elämämme loppuun asti erillään toisistamme.

Vuosikatsaus 2014

Vuosi 2014 alkaa olla paketissa, viimeisiä tunteja viedään. Nyt on siis oiva hetki katsastaa kulunutta vuotta ja miettiä, mitä on (toivon mukaan) oppinut lähestulkoon menneestä vuodesta.

Kulunut vuosi on ollut aika mäkinen, kuoppainen ja mutkikas ja kaikin puolin hyvin opettavainen vuosi. Tuntuu, että tänä vuonna olen oppinut eniten itsestäni ja kasvanaut huimasti henkisesti. Kun katson taaksepäin, millainen olin ollut vuoden alussa ja millainen ihminen olen nyt, tiedän ehkä jopa näin kliseisesti sanottuna, että olen aivan eri ihminen. Minusta on kivaa huomata, että olen kehittynyt ja tiedän paremmin, mitä elämältäni haluan. Voin suoraan sanoa olevani ylpeä siitä, millaiseksi naiseksi kasvan ja muotoudun päivä päivältä.

Sen kummemmitta puheitta siirtykäämme katsastamaan "mitä olen oppinut tänä vuonna" -listaa.

1) Pitää arvostaa ja kunnioittaa itseään, jotta muutkin ihmiset, ja varsinkin miehet, tekisivät samoin. Jos et tee selväksi, miten sinua ei todellakaan saa kohdella, niin ihmiset jatkavat käyttämään sinua ovimattonaan.

2) Aina kaikki ei mene suunnitelmiesi mukaan, ja se on ihan normaalia. On turhaa suunnitella kaikkia asioita pikkutarkasti, parempi elää hetkessä ja antaa asioiden kehittyä omalla painollaan. Sillä tavalla saa parhaimman tuloksen.

3) Kannattaa käydä treffeillä ja tavata uusia ihmisiä, vaikka treffit olisivat kuinka kamalat tahansa. Treffit ovat hyvä väline tutkiskella, millainen olet, mitä haluat, mitä et ja mitä etsit.

4) Miehen valloittamisessa pätee aina sama kaava: pitää olla fiksu, flirttaileva, vähän kylmä, elää omaa elämää ja antaa jutun edetä omalla painollaan. Jos on liian innokas, miehen kiinnostus lopahtaa. Antaa miehen hoitaa niin sanotusti työnsä ja kannustaa häntä vähän väliä jahtaamaan sinua.

5) Ongelma ei ole se, etteikö saisi miestä. Jos vain haluaisi, niin saisi minkä idiootin tahansa.

6) Aina perhesuhteet eivät ole vaaleanpunaisia ja ruusuisia ja se on ihan okei. Vanhempien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä eikä heitä tarvitse miellyttää, jos ei halua.

7) Ystävät ovat hyvin tärkeitä. Elämässä pitää olla ihmisiä, joille voi kertoa syvimmät salaisuutensa ja noloimmat asiat itsestään.

8) On osattava myös päästää jotkut ihmiset menemään.

9) Ei kannata mennä/osallistua mihinkään, missä suurin osa ihmisistä seurustelevat. Se vain masentaa ja ärsyttää ja päädyt syömään liikaa suklaata.

10) On ihan okei olla sinkku. Se, että on sinkku, ei tarkoita, että olisi huonompi tai alempiarvoisempi kuin ne, jotka seurustelevat. Sinkkuna on aikaa oppia itsestään ja kasvaa paremmaksi versioksi itsestäsi. On opittava ensin rakastamaan itseään. Jos et rakasta itseäsi, miten voit olettaa, että joku toinen ihminen rakastuisi ja rakastaisi sinua.

Onnellista uutta vuotta! Jos puolen yön aikoihin, ette saa tänä(KÄÄN) vuonna ihanaa kuolaista suudelmaa, olkaa huoleti - teillä on koko vuosi edessä. ;)

Mauno the mielipidemies

Tiedättekö sen tunteen, kun alatte juttelemaan jonkun miehen kanssa, kenet olette löytäneet jossain deittisivustolla tai -sovelluksessa, ja teillä näyttää synkkaavan tosi hyvin viestien välityksellä, mutta kun tapaatte miehen, hän ei olekaan niin mukava ja kiva ja hauska kuin viestit antoivat ymmärtää? Minulle on kerran käynyt niin yhden suomi24-tapauksen kanssa. Oi kyllä, olen kokeillut sitäkin. En kylläkään varsinaisesti suosittele sitä, se on ihan ok-sivusto, mutta ei sieltä unelmien aviomiestä kyllä löydy. (Ei varmaan löydy mistään deittiplavelusta, t: kokemusta on)

Joka tapauksessa, tämä komea herrasmies - herrasmies hän oikeasti on, ei mitään sarkasmia tässä kohtaa - oli viesteissä hyvin hauska ja ystävällinen ja ihana ja ajattelin, että hän voisi olla potentiaalinen poikaystävä. Kutsutaan häntä Maunoksi. Mauno siis oli 27-vuotias, koulutukseltaan insinööri ja työskenteli Bayerilla, omisti kaksi autoa ja oli myymässä toista pois, asui jo 16-vuotiaasta lähtien omillaan - oikein mainio poikaystäväehdokas siis, ehkä hitusen vanha vain.

Viestitellessäni Maunon kanssa olin yhtä hymyä ja aina hyvällä tuulella sen jälkeen. Sovimme tapaamisen kahden viikon viestittelyn jälkeen Kupittaan keilahallilla. Hyvänä bloggajana minun on vinkattava, että ei muuten kannata mennä ensimmäisillä treffeillä keilmaan. Myöhästyin viisi minuuttia sovitusta ajastamme, ja Mauno vähän kuittailikin siitä. Bussin syyhän se oli eikä se, että laittautumisprosessi alkoi vähän myöhemmin kuin mitä olin aluksi suunnitellut. Syy, miksi ei kannata ensimmäsillä treffeillä mennä keilaamaan on se, että ette pysty juttelemaan kunnolla siinä, kun vuorot vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin, että kommentoitte koko sen tunnin ajan vain toistenne kaatoja ja kumpi johtaa ja miten kurotte toisen kiinni ja miten teidän kannattaa parantaa kaatojanne.

Pelkäsin koko sen tunnin ajan, että kun emme pääse juttelemaan kunnolla, niin Maunon ja minun välinen juttu kuolee sitten siihen. Mauno kyllä kovasti yritti saada fyysistä kontaktia: kosketteli jalallaan jalkaani aina, kun istuimme hetkeksi vierekkäin ja tuuppi vähän olallaan, kun oli vuoroni mennä kaatamaan keiloja kumoon. Tunsin välillämme pienen kipinän, joten vikaa ei voinut olla siinä, etteikö Mauno tai minä olisimme kiinnostuneet toisistamme.

Pelin jälkeen menimme pienelle kävelylle, ja silloin pääsimme kunnolla juttelemaan tai no, Mauno hoiti enimmäkseen sen puhumisen. Hän kertoili autoistaan, lähinnä siitä uudesta, ja kuinka hän oli jo onnistunut lyttäämään uuden autonsa pellin ryttyyn kaahaillessaan HK-Areenan parkkipaikalla. Joo, Mauno oli motorcross-harrastaja tai niin hän itseään kuvaili. Hän oli ostanut uuteen motorcross-autoonsa uudet penkit ja uuden radion ja itse auton hän oli ostanut Japanista. Siinä kohtaa potentiaalinen poikaystävä -ajatukset alkoivat vähän mureta.

Kävelyllä Mauno kertoi myös mielipiteitään Suomesta. Suomi on kuulemma paska maa hyvinvointivaltioksi, Suomen pitäisi ottaa mallia Ruotsista ja Norjasta, siellä asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla. Suomessa on kuulemma liikaa työttömyyttä ja Maunoki oli harkitsemassa muuttoa Ruotsiin tai Norjaan. Yritin vastustella, että kyllähän Suomessa asiat ovat paljon paremmin kuin joissain muissa maissa, mutta niin ei kuulemma saanut ajatella. "Hyvinvointivaltioita pitää verrata keskenään eikä verrata yhtä hyvinvointivaltiota johonkin köyhään Afrikan maahan tai vastaavaan." Tämän jälkeen potentiaalinen poikaystävä -ajatukset murenivat entisestään.

Kävelyn jälkeen Mauno tarjosi kyydin vanhalla autollaan ja matkan päätteeksi halasimme ja pussasimme. Tähän väliin pitäisi sanoa, että Mauno oli ainoa, kenen kanssa pussasin heti ensimmäisillä treffeillä. Treffien jälkeen Mauno oli viesteissä taas hauska ja mukava "itsensä". Mauno halusi nähdä uudestaan, ja tulikin kylään yhtenä iltana. Heti alkoi puhe Suomen työttömyys- ja irtisanomistilanteesta ja kuinka paska maa Suomi taas on ja kuinka Ruotsi ja Norja ovat paljon parempia maita ja kuinka Mauno harkitsi tosissaan muttoa sinne. Mauno kertoi myös selkävaivoistaan, ja kun kehotin häntä menemään lääkäriin, niin sieltä tuli jyrkkä ei-vastaus. Maunohan ei mihinkään lääkärille menisi, se olisi vain ajanhukkaa eikä lääkäri osaisi sanoa mitään hänen selkävaivoihin. Mauno puhui myös, kuinka kebab on oikeasti terveellistä, jos ranskalaisten sijasta ottaa riisiä, koska riisi on terveellistä ja siinä ei ole kauheasti kaloreitakaan ja kuinka se vaan täyttää vatsan hyvin, mutta ei lihota.

Sinä iltana pussasimme vähän, mutta pusut olivat pieniä, ei mitään kunnon imuttelua, jota kaipasin. Mauno tuli kylään vielä kerran soitti taas samaa levyään, kuinka paska maa Suomi oikein on. Mauno myös haukkui Spotifystani tulevaa musiikkia "masentavaksi angst-musiikiksi". Kun käskin hänen pitää mielipiteensä itsellään musiikkimakuuni liittyen, Mauno alkoi kutittaa minua. Siinä sitten nauroin ja yritin esittää loukkaantunutta ja mietin, ettei Mauno ole yhtään minun makuuni. Varsinkin, kun yritin saada Maunoa imuttelemaan kunnolla, niin hän ihmetteli, miksi teen niin. Hän ei kuulemma halunnut ylähuulensa turpoavan...

Mauno olisi halunnut nähdä vielä, mutta lähetin hänelle pahoittelevan viestin, että meistä ei taida tulla mitään. En todellakaan pystyisi olemaan sellaisen miehen kanssa, joka tyrmää toisen mielipiteet siltä seisomalta ja luulee olevansa aina oikeassa jokaisesta asiasta.

Tällainen tarina tällä kertaa - älkää siis menkö keilaamaan ensimmäisillä treffeillä!

Treffit Erkin kanssa

Painoin sydäntä. Voi, miksi meninkään tekemään niin? Siitä seurasivat elämäni kamalimmat treffit ikinä! En tiedä, voiko niitä treffeiksi edes kutsua, kun koko kaksituntisen ajan hänen seurassaan ajattelin, mitä kaikkea muuta hyödyllistä olisin voinut tehdä.

Tämänkertainen tapaus kertoo epäonnistuneesta Hot or Not -älypuhelinaplikaation kokeilusta. Muutama sinkkuystäväni oli aikaisemmin kehunnut sovellusta ja väittänyt sen olevan parempi kuin Tinder. Latasin siis sovelluksen yhtenä syksyisenä iltana ja aloin selailemaan miesten kuvia ja painelemaan sydämiä tai rukseja sikin sokin, Vastaan tuli monia ylikomeita ja yli-ei-niin-komeita kaksilahkeisia. Matcheja tuli ja muutama heistä lähetteli pikkutuhmia ja vähemmän tuhmia iskurepliikkejä.

Tämän nimenomaisen tapauksen kanssa, kutsutaan häntä vaikkapa Erkiksi, juttu siirtyi puhelinnumeroiden vaihtoon ja whatsapp-sovelluksessa juttelemiseen. Erkki tuntui oikein mukavalta nuorelta mieheltä 22-vuotiaaksi, eikä ulkonäkökään ollut kuvien perusteella yhtään paha. Ensin ajattelin, että Erkistä voisi olla potentiaaliseksi poikaystäväksi ja vastasin myöntävästi hänen treffiehdoukseen. Kaunis ajatus Erkistä kuitenkin pieneni pikkuriikkiseksi mytyksi, kun aloimme kunnolla kyselemään toisiltamme, mitä kumpikin tekee elämässään. Erkki, 22-vuotias, hotelli- ja ravitola-alan koulutus paperit taskussaan. Hän ei kuitenkaan ollut löytänyt oman alansa töitä ja siksi työskenteli puhelinmyyjänä. Erkki asui vielä vanhempiensa luona ja vapaa-ajallaan soitti pasuunaa. Tämän kaiken kuultuani halusin perua heti treffit, jotka sovimme aikaisemmin alkavan viikon torstaiksi. 

Mikään ei kuihduta kiinnostustani, kuin mies, joka ei opiskele tai työskentele oman alansa töissä ja joka ei asu omillaan. Mielestäni mies, joka asuu vielä 20 ikävuoden jälkeen vanhempiensa luona, ei ole miestä nähnytkään. Omillaan asuminen kasvattaa ja silloin oppii, ettei jääkaappi täyty sormien näpäytyksellä ja vessapaperi ei itsestään kävele pytylle suorittamaan pyllynpyyhkintätehtäväänsä. Tulevan poikaystäväni (kyllä, elättelen vielä toiveita, että sellaisen joskus vielä saan lahjaksi viimeistään vuonna 2889) pitää osata elää ilman, että minä hoidan kaikki kotityöt hänen puolestaan. Mitä opiskelu-/työasiaan tulee, niin kyllä miehellä pitää olla kunnon koulutus ja työskennellä oman alansa työpaikassa. En väitä, että minulla on jotain ammatti-instituuttiopiskelijoita vastaan, mutta omalta poikaystävälläni pitäisi löytyä korkeakoulututkinto. En näe muuten, että miten suhde edes alkaisi saatika kestäisi, jos kummallakin on eriasteiset tutkinnot ja poikaystäväehdokkaan tietämys yltää vain perunankuorimisen perusteisiin.

Jos nyt kuitenkiin palaamme takaisin alkuperäiseen tarinaani. Torstai-ilta koitti ja pelonsekaisissa tunnelmissa istuin bussissa matkalla Turun keskustaan tapaamaan Erkkiä. Sovimme aikaisemmin sinä päivänä, että näemme Wiklundin edessä. Kävelin torin läpi kohti Wiklundia ja liikennevaloissa yritin tähystellä, näkyikö Erkkiä katoksen alla. Huomasin hintelän hahmon kävelemässä edestakaisin Wiklundin liukuovien edessä. Hahmolla oli tumma kynttilätakki, vanhat ja likaiset Adidas-kengät, vaaleat farkut ja pystyraidallinen huivi. Ristin sormeni taskussa ja toivoin, ettei hahmo paljastuisi Erkiksi. Valot vaihtuivat vihreiksi ja kävelin tien yli. Kynttilätakkinen hintelö huomasi minut ja käveli minua kohti käsi ojossa. Hän siis oli Erkki. Sydämeni pysähtyi, ja ei suinkaan ihastuksesta. Erkki oli kaikkea muuta, kuin kuvissa söpöltä näyttävä 22-vuotias nuorukainen. Erkissä ja kuvissa esiintyvässä pojassa oli joitain samoja piirteitä, mutta kuvat olivat paljon viehättävämmät kuin Erkki oli luonnossa. 

Siinä sitten kättelimme ja esittäydyimme ja Erkki alkoi viittoamaan eri suuntiin ja selittämään, mitä kaikkea Turussa sijaitsee ja löytyy, ihan kuin olisin turisti kaukaisesta maasta ja hän toimi oppaanani. "Tässä on Turun kauppatori, tuolta kauempaa vinosti oikealla löytyy Turun taidemuseo, ja jos mennään yhtäänkin vasemmalle päin, niin sieltä löytyy kuuluisa Aurajoki." Seisoin hetken hämmentyneenä, mitä ihmettä kaveri selitti? Minähän olin turkulainen, olin asunut Turussa melkein koko ikäni, en tarvinnut turistikierrosta. Kysyin Erkiltä, että asuiko hän muualla vai miksi hän esitteli minulle Turkua. Siihen Erkki vastasi, että kyllä hän on ihan turkulainen juuriaan myöten, mutta luuli minun olevan ensimmäistä kertaa Turussa. Eipä tainut Erkki lukea kunnolla whatsapp-viestejä, että opiskelin jo toista vuotta Turun yliopistossa ja että olen muutenkin käynyt kaikki kouluni Turussa. 

Kerroin Erkille, että tunnen Turun kuin omat taskuni ja turistikierros on nyt valitettavasti tarpeeton. Yritin peittää sarkasmin äänestäni. Lyhyen awkward-hetken päätyttyä päätimme lähteä vain kävelemään. Suuntasimme ensin kohti VPK-taloa ja siitä käännyimme Aurajoen rannalle. Kävelimme kohti Föriä ja siinä samalla pidimme yllä kiusallista keskustelua. Annoin Erkin johtaa keskustelua, sillä minua ei enää pätkääkään kiinnostanut tietää hänestä sen enempää. Eteenkin sen jälkeen, kun huomasin, että Erkillä oli molemmissa korvissa rubiininpunaiset tekotimanttikorvakorut. Siis kuka pitää sellaisia, ja vielä molemmissa korvissa?! Sillä hetkellä otin puhelimeni esiin ja lähetin ystävälleni viestin, että kuolen pian, jos hän ei pelasta minua. 

Pääsimme Förille asti ja menimme sillä joen yli. Erkki kyseli, halusinko mennä johonkin kahvilaan istumaan. Ei, en halunnut! Halusin juosta häntä karkuun, mutta enhän voinut sanoa sitä hänelle. Ystäväni oli soittanut minulle, mutta en ollut kuullut. Siinä sitten kärvistelin, kun suuntasimme Erkin kanssa kohti Tuominonkirkkoa. Matka eteni kovin hitaasti ja painostavassa hiljaisuudessa, mietin koko ajan, että olisin voinut olla jumppaamassa ja käyttää aikani niin paljon paremmin. 

Meidän piti Erkin kanssa mennä kirkon alakerrassa olevaan kahvilaan, siellä oli kuulemma hyvää kahvia. Alkoi satamaan. Päästyämme kirkolle näytimme molemmat kuin uitetuilta koirilta, ja kahvila ei ollut enää edes auki. Siinä tuli sitten tänka på, että mihin menisimme siitä sitten. Olisin halunnut lähteä kotiin, mutta Erkki ei näyttänyt siltä, että hänen mielestä surkeat treffimme olisivat vielä ohi. Ehdotin siinä sitten, että menisimme Wiklundin yläkerran kahvilaan. Erkki suostui, ja kävelimme kylmässä sateessa kohti keskustaa. Koko matkan toivoin, ettei vastaan tulisi ketään tuttua. En halunnut, että joku näkisi minut ihanan Erkin seurassa. Ehdotin siis siksi myös Wiklundin kahvilaa, koska siellä ei tarvitsisi pelätä törmäävänsä tuttuihin kasvoihin. 

Matkalla kahvilaan laitoin ystävälleni viestiä, jotta hän soittaisi minulle muutaman minuutin kuluttua ja keksisi hyvän tekosyyn, että pääsisin pakenemaan ihastuttavan Erkin seurasta. Ystäväni teki työtä käskettyä. Seisoessamme Erkin kanssa jonottamassa tilausvuoroamme ja puhelimeni soi kuuluvasti takataskussani. Otin sen ripeästi esiin ja vastattuani puheluun kuuntelin, kuinka ystäväni kertoi unohtaneensa avaimensa kotiin ja tarvitsi minun hallussa olevat vara-avaimensa. Selitin Erkille surullisesti kahvien jäävän siltä kerralta, koska minun piti mennä pelastamaan ystäväni. Wiklundin ulkopuolella halasimme kömpelösti ja minä köpöttelin reippaasti liikennevaloille. Kuulin Erkin vielä huutelevan seuraavan kerran näkemisestä. Huikkasin jotain epämääräistä ja ylitin reippahasti tien valojen vaihtuessa vihreiksi.

Seuraavaa kertaa ei tullut.